Yhdessä juopotelleiden teinipoikien kaahaus päättyi traagisella tavalla vain reilun kilometrin päähän.
Hirvittävä onnettomuus tapahtui Vaasassa syyskuussa 2024.
Nuoret olivat viettäneet iltaa yhdessä erään kaverinsa luona. Yöllä pimeään aikaan nuoret päättivät siirtyä muualle.
Talosta lähdettiin liikkeelle ainakin kahdella autolla. Ensimmäisessä autossa oli kolme nuorta.
Toista autoa ajoi 17-vuotias poika ja etumatkustajan paikalla istui hänen kaverinsa, 19-vuotias poika. Molemmat tiesivät toistensa humalatilasta, eikä kumpikaan kiinnittänyt turvavyötä.
Poikakaksikon ajo oli holtitonta ja vauhdikasta alusta saakka.
Ensimmäinen vaaratilanne tapahtui, kun pojat alkoivat roikkua edessä ajavien nuorten henkilöauton perässä tööttäillen.
Kolmen hengen seurue oli kääntymässä vasemmalle, kun 17-vuotias kuljettaja ampaisi yllättäen heidän ohitseen niin ikään vasemmalta. Ohitus tapahtui osittain pyörätien kautta, mutta tästä tilanteesta kaikki osapuolet selvisivät vielä säikähdyksellä.
Lue myös: 17-vuotiaalle hengenvaaralliset vammat – nuorelle kuskille raskaat rikosepäilyt
Auton alle puristuksiin
Poikakaksikko jatkoi harkitsematonta matkaansa ja tuli kuudenkympin alueelle reipasta ylinopeutta. Ohitettuaan suojatien 17-vuotias menetti loivassa mutkassa auton hallinnan.
17-vuotiaan isän omistama kirkkaanpunainen auto ajautui ensin oikealle puolelle autotien ja pyörätien väliselle viherkaistaleelle. Bussipysäkin kohdalla 17-vuotias onnistui nostamaan auton takaisin tielle, mutta auto lähtikin suistumaan vastakkaiselle puolelle tietä.
Alaikäinen kuljettaja ei saanut enää autoa hallintaansa.
Henkilöauto ajautui voimakkaassa sivuluistossa tien yli vasemmalle ja poikien matka päättyi puuhun. Törmäyksen seurauksena auto kiepsahti pyöriensä varassa ympäri niin rajusti, että 19-vuotias etumatkustaja lensi ulos avautuneesta ovesta ja jäi puristuksiin auton alle.
Paikalle saapui useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja poliisipartioita. Auton alle puristuksiin jäänyt 19-vuotias poika menehtyi avusta huolimatta.
