Neljä vuotta sitten voimaan tulleen lain vaikutuksia liikenneturvallisuuteen on hankala arvioida, sanoo Liikenneturvan asiantuntija.
Vanhemmat ovat opettaneet lapsiaan ajamaan autoa selvästi ahkerammin sen jälkeen, kun heinäkuussa 2018 uudistunut ajokorttilaki kevensi ajo-opettajan vaatimuslistaa.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastojen mukaan lakiuudistuksen jälkeen opetusluvalla, usein juuri oman vanhemman tai lähisukulaisen kanssa, suoritettujen henkilöauton ajokorttien määrä on lähes kaksinkertaistunut.
Ennen uudistuksen voimaantuloa vuonna 2017 opetusluvalla ajokortin suoritti reilut 11 000 ihmistä, kun vuonna 2021 luku oli jo lähes 22 000.
Autokoulun kävi vuonna 2017 yhteensä lähes 45 000 ja viime vuonna reilut 37 000 ihmistä.
Lue myös: Autoliitto ärähti lakiehdotuksesta: "Asettaa ajokorttia suorittavat täysin eriarvoiseen asemaan"
Opetusluvan saantia helpotettu
Uudistuksessa opetusluvan saantia helpotettiin. Ajamista opettavan ei tarvitse enää suorittaa teoriakoetta eikä opetusautoa pidä enää muutoskatsastaa opettajan jarrupolkimien ja peilien asentamisen jälkeen.
Lakiuudistuksen myötä ajokortin suorittaminen myös muuttui kolmivaiheisesta yksivaiheiseksi ja pakollisten ajotuntien määrä väheni.
Liikenneturvallisuuden kannalta lakiuudistuksen vaikutuksia on toistaiseksi hankala arvioida, sanoo tieliikenteen turvallisuutta edistävän Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo.
– Pitkällä aikavälillä opetuksen vähentäminen ei minkään oppimisen kannalta ole hyvä asia. Mutta on vaikea erotella, miten se (lakiuudistus) on vaikuttanut liikenneturvallisuuteen, kun siihen vaikuttaa niin moni asia.