Sähkön hinnan nousu voi tuoda satojen tuhansien lisälaskun keskisuurillekin yrityksille
Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas Boliden on Kokkolan suurin työnantaja, joka joutuu nyt rajoittamaan tuotantoaan korkean sähkön hinnan vuoksi.
Sinkkiä tarvitaan autoteollisuudessa ja rakentamisessa ja sillä on maailmalla kova kysyntä. Boliden käyttää 1,5 prosenttia Suomessa käytettävästä sähköstä. Jokunen vuosi sitten sitä verrattiin Tampereen kaupungin käyttämään sähkömäärään.
– Sähkön hinnan nousu on merkinnyt jo sitä, että olemme joutuneet rajoittamaan tuotantoa, koska näiden hintapiikkien aikana ei ole enää kannattavaa valmistaa sinkkiä. Meillä on siis tuotannonrajoituksia jo nyt, kertoo toimitusjohtaja Antti Kontiainen.
Rajoitukset ovat vielä pysyneet pienissä prosenttiluvuissa, mutta jatko on auki.
– On tietenkin mahdollista, että tilanne pahenee.
Asiakkaille tällainen viesti ei ole hyvä.
– Ei tietenkään, kun tarvitaan luotettavaa toimijaa.
Lue myös: Omakotiliitto: "Ilman hyvityksiä moni tupa olisi jäänyt kylmäksi" – suurimmat hyvitykset sähkölaskuista noin tuhat euroa
Vielä tuotannon vähennys ei ole johtanut työntekijöiden vähentämiseen tai lomauttamiseen.
– Ei, sellainen ei ole ajankohtaista, rauhoittelee Kontiainen.
Hänellä on selvä toive Suomen hallitukselle ja energiapolitiikalle.
– Tietenkin se, että Olkiluoto kolmonen saadaan täyteen tuotantoon. Ja että kaikki kapasiteetti, mitä on käytettävissä, saataisiin käyttöön.
Vaikeuksia kaiken kokoisissa yrityksissä
Aivan toisenlaista yritystoimintaa kymmenen kilometrin päässä pyörittää Hannu Kortelainen. Hänellä on suuri rivistö kasvihuoneita, joissa kasvatetaan kesäkukkia.
