Keskivartalon lihakset ovat avainasemassa arkisten askareiden hoitamisessa.
Vahvat keskivartalon lihakset eivät tarkoita tiukkaa sixpackia. Keskivartalon lihaksilla, joihin kuuluvat vatsalihasten lisäksi lantionpohjan ja selän lihakset, on merkittävä rooli tasapainon ja liikkuvuuden kannalta. Keskivartalo voikin olla vahva, vaikkei lihaksia rasvakudoksen alta erottaisi.
Mikäli ylä- ja alavartalon yhdistävät lihakset ovat sen sijaan päässeet heikkoon kuntoon, voi seurauksena olla elämää haittaavia kipuja ja muita vaivoja. Seuraavat merkit kertovat, että keskivartalon lihaksia olisi syytä vahvistaa esimerkiksi lankuttamalla.
Lue myös: Lankutimme töissä joka arkipäivä neljän kuukauden ajan – näin se vaikutti: "Yllätyin, miten nopeasti kunto kasvoi"
1. Huono ryhti
Keskivartalon vahvat lihakset tukevat lantiota ja selkärankaa ylläpitäen hyvää ryhtiä. Huono ryhti onkin usein merkki heikosta keskivartalosta, kertoo Livestrong-sivusto.
Harjoittelua kaipaava keskivartalo voi näkyä myös lannerangan notkahtamisena eteenpäin, kun pakarat tai lonkankoukistajat kompensoivat heikkoja lihaksia. Notkoselästä ja lantion virheasennoista kärsivät erityisesti naiset ja tuoreet äidit, joiden keskivartalon alueen lihaksia raskaus ja synnytys ovat kuormittaneet.
2. Selkäkivut arkisissa askareissa
Ajan myötä huono ryhti voi johtaa niska-hartiaseudun sekä alaselän kipuiluun. Kivut voivat tuntua arkisissa askareissa, kuten astianpesukonetta tyhjentäessä, pyykätessä, palloa heittäessä, kävellessä tai vähänkään raskaampia esineitä nostellessa.
