Dyyni: Osa kaksi on visuaalisesti komea ja uljas tieteisspektaakkeli, mutta sen katsominen vaatii ykkösosan näkemisen eivätkä hahmot kosketa, toteaa MTV Uutisten kulttuuritoimittaja Visa Högmander.
Noin vuosi sitten ensi-iltansa saanut Dyyni: Osa kaksi on tasan sitä, mitä nimi lupaa: jatko-osa ensimmäiselle, vuonna 2021 teattereihin saapuneelle Dyynille.
Ykkösosa oli liiankin pitkälti kakkososan pohjustamista. Avainhahmot, elokuvan maailma ja juuri-ideat avattiin perusteellisesti.
Lue myös: Merkittävimmät elokuvien Bafta-palkinnot jakautuivat Conclavelle ja The Brutalistille
Kakkososassa vuoden 2025 Oscar-gaalassa parhaaksi elokuvaksi ehdolla olevista elokuvista peräti kahdessa pääroolin näyttelevän Timothée Chalamet’n esittämä myyttinen messiashahmo Paul Atreidis on kostoretkellä hänen perheensä tuhonneita salaliittolaisia vastaan.
Atreides ponnistelee ehkäistäkseen hirvittävän tulevaisuuden, jonka vain hän voi nähdä ennalta.
Elokuva-alan Oscar-palkinnot jaetaan sunnuntain ja maanantain 2.–3. maaliskuuta välisenä yönä.
Kaikki voittajat ovat selvillä varhain maanantaiaamuna 3. maaliskuuta.
MTV Uutisten kulttuuritoimittaja Visa Högmanderin arviot parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi ehdolla olevista, Suomessa katsottavissa olevista elokuvista julkaistaan MTV Uutisten verkkosivuilla yksi kerrallaan Oscar-gaalaa edeltävinä aamuina lauantaista 22. helmikuuta lähtien.
Laatutyötä elokuvissa Blade Runner 2049 (2017), (2015) ja (2016) tehnyt kanadalainen ohjaa Dyynin jatko-osassa hurjaa tähtijoukkoa, jossa kuitenkaan juuri kukaan ei pääse tekemään ikimuistoista roolisuoritusta. Eniten revittelemään pääsee pahiksena , mutta ei hänenkään hahmoaan juuri syvennetä.
