Pandapennun olisi määrä viettää Ähtärissä kahdesta neljään vuotta, minkä jälkeen sen matka jatkuisi kansallispuistoon Kiinaan.
Ähtärin eläinpuistoon Etelä-Pohjanmaalle toivotaan tänä vuonna kolmatta pandaa, eläinpuiston tiedotteessa kerrotaan. Puiston pandakaksikon naaras Lumi on pääsiäisen aikana keinosiemennetty, minkä lisäksi se on paritellut urospanda Pyryn kanssa.
– Pandat kyllä viettivät keskenään aikaa keskenään ja parittelevat, mutta koska ei voida olla sataprosenttisen varmoja, että se täysin onnistui, niin päädyttiin myös tekemään keinohedelmöitys, kertoo pandatoiminnan päällikkö Anna Palmroth MTV Uutisille.
Jos pentu syntyy, se on joka tapauksessa pandojen yhteinen, koska keinohedelmöitys tehtiin Pyryn siemennesteellä.
Hedelmöityksen onnistuminen selviää kuitenkin vasta muutamia viikkoja ennen mahdollisen pennun syntymää. Eläinpuistosta arvioidaan, että pandapentu voisi syntyä loppukesästä tai alkusyksystä.
– Parasta toivotaan, että pentu olisi tulossa. Toki kukaan ei vielä sitä vielä tiedä, mutta näkymät ovat hyvät sen suhteen tälle vuodelle, kaikki meni nappiin, Palmroth sanoo.
Pandapariskunta vietti lisääntymisriittien alla aikaa yhdessä useamman päivän, mutta Lumin tunteet ovat sittemmin viilentyneet. Pandapariskunta ei ole enää yhdessä.
– Pikkuisen vielä juttelevat keskenään, Palmroth paljastaa.
Lue lisää: Pandapariskunta erosi – Lumin tunteet viilenivät parittelun jälkeen
Ähtärin eläinpuisto on mukana kansainvälisessä uhanalaisten pandojen suojeluhankkeessa. Yksi hankkeen tavoitteista on vahvistaa pandojen geeniperimää tarhattuina syntyneiden jälkeläisten avulla.
Taloustilanne on edelleen vaikea
Ähtärin eläinpuisto on ollut talousvaikeuksissa pitkään. Pandoja uhkasi viime vuoden lopulla palautus Kiinaan, ellei puisto saisi taloudellista tukea. Pandakaksikko Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen vuonna 2018, ja ne ovat Ähtärissä 15 vuoden vuokrasopimuksella. Vuokrahinta on pidetty salassa. Helsingin Sanomat vuonna 2017 uutiskanava al-Jazeeran selvityksestä, jonka mukaan pandaparin vuosimaksu olisi noin 900 000 euroa.