Vaikutusvaltaisten henkilöiden kytköksiä veroparatiiseihin paljastavissa niin sanotuissa Pandoran papereissa mainitaan 46 venäläistä miljardööriä, joista useilla on läheiset suhteet presidentti Vladimir Putiniin.
Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Jussi Lassilan mukaan massiivisen tietovuodon paljastukset tuskin aiheuttavat merkittäviä muutoksia Venäjällä. Väestöllä on jo yleisesti tiedossa, että poliitisella elitiillä on laajoja rikkauksia ja että varallisuus on usein piilossa ulkomailla.
Laaja tutkivien toimittajen ryhmä julkaisi eilen useissa maissa valtavaan, liki 12 miljoonaan asiakirjaan perustuvan, Pandoran papereiksi nimetyn paljastuskokonaisuuden. Aineistossa mainituista reilusta 130 miljardööreistä 46 eli noin kolmannes on venäläisiä.
Joukossa on Venäjän toiseksi suurimman kaasuyhtiön Novatekin merkittävä omistaja Gennadi Timtshenko, jolla on läheiset suhteet Putiniin ja myös Suomen kansalaisuus. Muita mainittuja ovat esimerkiksi mediamoguli ja Kremlin pr-miehenä pidetty Konstantin Ernst, sekä presidentti Putinin entiseksi rakastajattareksi luonnehdittu Svetlana Krivonogih.
Lue myös: Laulajatähti Shakira ja venäläis-suomalainen oligarkki – nämä nimet paljastuivat Pandoran papereista
Veroparatiisiyhtiön omistaminen tai sellaisen käyttäminen ei sinänsä ole laitonta. Veroparatiisiyhtiöitä käytetään kuitenkin usein laittomaan veronkiertoon, petoksiin ja rahanpesuun. Yhtiöitä voi käyttää myös lailliseen verojen välttelyyn.

