Paula Joukanen esitteli marsunsa Billyn ja Bobin Huomenta Suomessa.
Vuoden 2023 Miss Suomi Paula Joukanen muutti juuri ennen vuoden vaihtumista uuteen kotiin kahden marsunsa Bobin ja Billyn kanssa. Kaksiossa marsut ovat saaneet oman huoneen, kun taas Joukanen nukkuu yönsä levitettävällä sohvalla.
– Asun kaksiossa ja sen sijaan, että olisin ottanut makuuhuoneen itselleni, niin annoin tämän marsuille käyttöön. Heillä on täällä aitaus ja tarkoituksena olisi vielä laajentaa tätä koko huoneen kokoiseksi, Joukanen esittelee.
Joukanen on ollut koko elämänsä marsuihminen ja ensimmäiset marsunsa hän sai seitsemänvuotiaana.
Marsuveljekset Billy ja Bob ovat 4,5-vuotiaita.
– Marsuiässä keski-iän ylittäneitä. Olen ollut marsuihminen oikeastaan koko elämäni. Nämä ovat iso osa identiteettiäni.
Vaikka Billy ja Bob ovatkin veljeksiä, ne eivät tule toimeen keskenään. Joukanen onkin erottanut kaksikon toisistaan aitauksessa olevalla jakajalla.
– Heille tuli jostain syystä murrosiässä, suunnilleen 8 kuukauden ikäisenä, valtataisteluvietti. Siinä vaiheessa meidän piti heidät erottaa ihan heidän oman turvallisuutensa vuoksi. Usein nämä hyökkäsivät toisiaan silmiin. Se oli selvästi tosi vaarallista taistelua.
– Tämä on sellainen, mitä pitää ottaa huomioon, kun hankkii marsuja. Usein urokset tulee toimeen, mutta sitten saattaa olla tällaisia tapauksia, että ei tule toimeen jostain syystä.
Yllä olevalla videolla pääset kurkistamaan Joukasen marsukotiin. Hän myös kertoo, mitä pitää ottaa huomioon ennen kuin ottaa marsun itselleen ja kenelle hän suosittelee lemmikkiä. Joukanen myös paljastaa haaveensa, joka liittyy vahvasti marsuihin.
