Peaky Blinders -sarjan Arthur Shelbyna tunnettu Paul Anderson tuomittiin tammikuussa huumeiden hallussapidosta.
Peaky Blinders -sarjassa vuosina 2013-2022 kuumakalle Arthur Shelbya näytellyt Paul Anderson, 48, on ajautunut ongelmiin lain kanssa.
Tammikuun lopulla Anderson tunnusti lontoolaisessa oikeudenkäynnissä syyllistyneensä erilaisten huumeiden, mukaan lukien crack-kokaiinin hallussapitoon, joiden hallussapidosta näyttelijä oli jäänyt kiinni edellisenä tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Anderson tuomittiin maksamaan 1 345 punnan (noin 1 575 euron) edestä sakkoja rikkeestään.
Brittilehdistön mukaan tapaninpäivänä lontoolaisen pubin esihenkilö oli soittanut poliisit paikalle sen jälkeen, kun tälle oli kerrottu pubin invavessasta tulleen crack-kokaiinihöyryjä sen jälkeen, kun Anderson oli käyttänyt vessaa. Kyseinen baari sijaitsee lähellä Andersonin kotia.
Poliisiraportin mukaan viranomaiset olivat tavoittaneet Andersonin nuoren miehen sekä 17-kuukautisen vauvan seurasta. Miesten hallusta löydettiin crack-kokaiinia, jauheeksi murskattua amfetamiinia, diatsepaamia sekä pregabaliinia.
Oikeudessa Andersonin asianajaja esitti tämän olevan metodinäyttelijä, joka olisi puolustuksen mukaan ollut lieventävä asiahaara.
– Tunnistatte vastaajan hyvin intensiivisestä roolista, jota hän on esittänyt hiljattain televisiossa. Hänet tunnistetaan usein ja hän yrittää parhaansa mukaan miellyttää ohjelman faneja sujahtamalla hahmokseen, asianajaja perusteli oikeudessa.
Puolustuksen mukaan Anderson olisi tunnistettu tapaninpäivänä hänen ollessaan pubissa ja että näyttelijä olisi yrittänyt esiintyä näille. Asianajaja totesi, että Andersonin elämäntyylin takia ihmiset antaisivat hänelle usein "kannustimia" siihen ja ettei näyttelijä olisi itse polttanut crack-kokaiinia.






