Perheenäiti avautuu elämänsä synkimmistä ajoista.
Selfie kahden suloisen lapsen kanssa. Monikaan ei Caitlin Fladagerin perhekuvan nähdessään tulisi ajatelleeksi, että Caitlin oli kuvaa otettaessa vain päivien päässä itsensä vahingoittamisesta, kertoo Kidspot.
Kanadalainen kahden lapsen äiti kertoo kuitenkin Instagramissa jakamansa kuvan yhteydessä, että oli aikeissa riistää oman henkensä vain muutama päivä kuvan ottamisen jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
"En halunnut elää"
Mielenterveysongelmista kärsinyt Caitlin kertoo viime tammikuun olleen erityisen synkkää aikaa elämässään.
– Olin muuttumassa ihmiseksi, jota en tunnistanut. En ollut se äiti, jonka lapseni joskus tunsivat.
Nainen kertoo, ettei hän tuolloin jaksanut edes nousta sängystä, vaan televisio sai toimia lastenvahtina.
– En halunnut elää, en halunnut viettää aikaa lasteni kanssa, mikään ei tuntunut saavan oloani paremmaksi.
Kidspot-sivuston mukaan Caitlinilla oli ongelmia niin parisuhteessa kuin muutenkin perheen sisällä.
"Olin taakka kaikille"
Pari päivää kuvan ottamisen jälkeen Caitlinin viisivuotias tytär tuli äitinsä makuuhuoneeseen, kun tämä makasi sängyssä samoissa vaatteissa, joissa oli viihtynyt jo viikon. "Äiti, miksi sinä nukut aina niin paljon?" kysyi tytär ja lähti pois.
