Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen Posti-kiistan ratkaisemiseksi.
Työnantajaa työkiistaneuvotteluissa edustaneen Paltan ja työntekijöitä edustaneen PAU:n johtajat kommentoivat valtio-omistajan osuutta ja tekemisiä Postin työkiistassa.
Kiistan ytimessä olivat 700 Postin pakettilajittelijaa, jotka siirrettiin marraskuun alussa Teollisuusliiton ja Medialiiton väliseen työehtosopimukseen.
Lue myös: Postin työkiista ohi – 700 pakettilajittelijasta Paltan jäseniä, työntekijät palaavat seuraavaan mahdolliseen vuoroon
Valtakunnansovittelijan Vuokko Piekkalan johdolla saavutetun ratkaisun myötä kyseiset pakettilajittelijat siirtyvät Paltan jäseneksi ja työehdot määräytyvät heidän osaltaan Paltan ja PAU:n työehtosopimuksen mukaan.
Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) myönsi eilen tiistaina 26. marraskuuta saaneensa tiedon 700 pakettilajittelijan siirtämisestä toisen työehtosopimuksen alle jo 21. elokuuta, sen jälkeen, kun Postin hallitus oli Yhdysvaltain-matkallaan päättänyt asiasta.
Lue lisää: Näin Postin työehtosopimus uudistuu kiistan ratkaisun myötä
Paatero myönsi tämän, mutta sanoi olleensa koko ajan siinä uskossa, että Postin konsernin sisäinen liikkeenluovutus ja työntekijöiden siirtäminen toisen työehtosopimuksen alle tapahtuvat vasta 1. marraskuuta.
