Jasper Pääkkönen tuli koko kansalle tunnetuksi aikoinaan Salatut elämät -sarjasta.
Näyttelijä Jasper Pääkkönen tähditti vuonna 2003 jättisuosittua elokuvaa Pahat pojat, joka rikkoi hetkessä katsojaennätyksiä. Elokuvan ohjasi Aleksi Mäkelä ja tuottajana toimi Markus Selin.
Pääkkönen on muistelemassa elokuvaa Marja Hintikan juontamassa Tähtitehdas-podcastissa, joka ilmestyy Podmessa.
Pääkkönen tuli Suomen kansalle tutuksi Salatut elämät -sarjan Saku Salinina, kun suosikkisarja alkoi Maikkarilla vuonna 1999. Pääkkönen jätti sarjan vuonna 2002. Hän kertoo jääneensä sen jälkeen tyhjän päälle.
– Totesin, että nyt riittää. En hyödy tästä mitään, en voi oppia tästä enää mitään. Nyt olen saanut kaiken, mitä siitä kokemuksesta voi saada. Olin alun perin suhtautunut vähän siihen vähän sellaisena oppikouluna, Pääkkönen kertoo.
Lopulta Pääkkönen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä hän törmäsi sattumalta Levin kesäkauden avajaisjuhlissa elokuvatuottaja Markus Seliniin. Pääkkönen ei muista, kuka yhdisti kaksikon keskenään.

