Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Turun Pernossa pääsiäisenä tehdyn kaksoismurhan esitutkinnan. Taustalla kyti riita huumausaineista ja 20 euron bensarahasta.
Poliisin mukaan “poikkeuksellisen kylmäverisessä väkivallanteossa” sai surmansa kaksi henkilöä ja yksi uhri loukkaantui hengenvaarallisesti. 27-vuotiasta kouvolalaismiestä epäillään siis kahdesta murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä.
Väkivaltarikokset tapahtuivat lauantaina 3. huhtikuuta Turun Pernon kaupunginosassa kerrostalolla.
Tapauksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Kristiina Kontion mukaan kyse on poikkeuksellisen kylmäverisestä tapahtumasarjasta.
– Siitä kertoo paitsi uhrien määrä myös epäillyn määrätietoinen toiminta tapahtumapaikalla. Hän poistui asunnosta vasta kuultuaan poliisiautojen hälytysäänet ja todettuaan, ettei löydä muita asunnossa olijoita, Kontio kertoo poliisin tiedotteessa.
Esitutkinnan aikana on poliisin mukaan kertynyt satoja sivuja erilaista kuulustelu- ja oheismateriaalia. Lisäksi tapauksessa käytiin ensimmäistä kertaa Suomessa 3D-tekniikkaa verijälkien lähtöalueen määrittämisessä.
Lue aiemmat tiedot täältä: Tässä järjestyksessä Turun epäilty kaksoismurhaaja toteutti tekonsa – poliisin mukaan taustalla oli riitatilanne
Riita 20 eurosta
Esitutkinnassa ei edelleenkään ole poliisin mukaan ilmennyt selkeää yksittäistä motiivia veriteolle.
Tutkinnanjohtajan mukaan epäilty ei myöskään ole kuulusteluissa osannut selittää tekoaan. Hän on poliisin mukaan "ollut harmissaan" ja itsekin ihmetellyt, miten näin on päässyt käymään. Varsinaisesta katumuksesta ei tutkinnanjohtajan mukaan voida puhua.
– Motiivin taustalla vaikuttaneita taustatekijöitä ovat saattaneet olla epäillyn tausta koulukiusattuna, huumeiden käyttö sekä epäillyn ja 27-vuotiaan miesuhrin välille syntynyt riita ja uhka ystävyyden katkeamisesta, tutkinnanjohtaja kertoo tiedotteessa.

