Poliisi kielsi itsenäisyyspäivän iltana Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa kurdijärjestö PKK:n ja sen läheisten järjestöjen tunnukset. Asian vahvistaa STT:lle Helsingin poliisilaitoksen hälytys- ja valvontayksikön johtaja Heikki Porola.
– Kävimme neuvotteluja (mielenosoituksen) järjestäjän kanssa, ettei PKK:n tunnuksia lähtisi liikkeelle, Porola sanoo.
Hänen mukaansa poliisi neuvotteli siitä, että tunnukset voisivat jäädä Narinkkatorille, mutta eivät etenisi siitä, koska vastamielenosoituksen joukot saattaisivat provosoitua.
– He päätyivät siihen, että jättävät liput autoihinsa ja osallistuvat marssiin, Porola sanoo.
Iltalehden mukaan kielto koski PKK:n lisäksi kurdijärjestöjä YPG, YPJ, PYD, KCK ja PJAK.
– Kielto koski PKK:n tunnustamia tunnuksia. Helsinki ilman natseja -kulkueessa oli lippuja ja tunnuksia vaikka kuinka paljon. Se, mistä keskustelua eilen käytiin, ovat PKK:n järjestöjä, Porola sanoo.
Hän kertoo tunnusten olevan Helsingin poliisille tuttuja, sillä kurdijärjestöt ovat liehuttaneet niitä Helsingissä mielenosoituksissa aiemminkin.
PKK:n ja muiden kurdijärjestöjen liput eivät Porolan mukaan ole nyt lopullisesti kiellettyjä.
– Jos on tällaisia vastakkainasetteluolettamia ja uhkia, niin silloin se on mahdollista. Mutta tämä ei ole kategorinen päätös, että aina kun näemme lippuja jossain, niin ne lähtevät. Vaan kokonaisarviointi tehdään tilanteeseen sopivaksi.
Lue myös: MTV seurasi itsenäisyyspäivän mielenosoituksia
Lipun odotettiin kuumentavan tunteita
Porolan mukaan kielto perustuu kokoontumislakiin ja hän teki päätöksen itse.