Poliisi tiedotti tänään selvittäneensä laajan huumeiden, dopingaineiden ja lääkkeiden salakuljetus- sekä levityskokonaisuuden. MTV Uutisten tietojen mukaan kyse on rikostutkinnasta, jossa pääepäiltyinä ovat aiemmin Cannonball MC:n keulamiehenä tunnettu Janne "Nacci" Tranberg ja liikemies Niko Ranta-aho.
Tutkinta liittyi epäiltyyn Tampereelta johdettuun doping- ja huumausaineaineiden salakuljetusorganisaation toimentaan. Siihen kytkeytyi myöhemmin toinen suuri rikostutkinta. Ensimmäisessä kokonaisuudessa oli kyse huumeiden myynnistä kasvokkain, jälkimmäisessä taas verkon välityksellä.
– Poliisin tutkintaryhmät ovat tehneet erittäin hienoa työtä selvittäessään johtolankoja ja niiden välisiä yhteyksiä niin, että nämä kaksi erillistä tutkintaa ovat paljastuneet tutkinnan edetessä yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi, rikoskomisario Toni Uusikivi sanoo poliisin tiedotteessa.
Lue myös: Satoja kiloja kovia huumeita, "Boss"-kokaiiniharkko, surullisenkuuluisaa "kristallia"… Gangsteri "Naccin" ja liikemies Ranta-ahon epäillään junailleen Suomeen miljoonien arvosta kamaa
Käskyttivät alamiehiä tekemään "likaisen työn"
Tapauksessa on lukuisia epäiltyjä, joista osa on ollut vangittuna. Poliisi kertoo tapauksen pääepäillyiksi kahta suomalaista miestä. Kumpikin miehistä on vangittuna.
– Heidän epäillään johtaneen organisaation toimintaa Espanjasta käsin, tiedotteessa kuvaillaan.
Miesten, MTV Uutisten tietojen mukaan Tranbergin ja Ranta-ahon, epäillään pitäneen käskyvallassaan 4–5 henkilön ydinryhmiä, jotka hoitivat aineiden maahantuonnin, varastoinnin ja levityksen.
– Kahden johtohenkilön epäillään työskennelleen läheisessä yhteistyössä keskenään, mutta muut jäsenet eivät ole pitäneet suoraa yhteyttä toisiinsa. Osalla ryhmiin kuuluneista epäillyistä on yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Osalla, rikosepäilyjen mukaan esimerkiksi varastointia ja postittamista hoitaneilla, taas ei ole aiempaa rikostaustaa, rikoskomisario kertoo.
