Poliisin ensimmäiset uudet Mercedes-Benzit ovat jo ajossa. Lainvalvojien tarpeisiin rakennettuja "johtotähtiä" on tulossa käyttöön kymmeniä.
Ensimmäinen uusi Mercedes-Benz-merkkinen maija otettiin käyttöön Helsingin poliisissa viime vuoden lopulla, mutta sittemmin uusia tunnuksellisia Mersuja ovat vastaanottaneet myös muut poliisilaitokset.
Poliisihallitus hankkii kaikki poliisin käyttöön tulevat ajoneuvot sekä niiden varustelun vuosikohtaisen suunnitelman mukaisesti. Kyseisiä Vito-pakettiauton alustalle rakennettuja autoja tullaan hankkimaan kymmeniä, mutta sen tarkempaa lukumäärää Poliisihallituksen materiaalikeskuksen ajoneuvoryhmän ylitarkastaja Jukka Rivinen ei halua paljastaa.
Vitoja on myös Rajavartiolaitoksella vastaavanlaisessa käytössä.
– Poliisi pyrkii aktiivisesti kehittämään ajoneuvokalustoaan ja mikäli toiminnallinen varustelurakenne on vietävissä useamman mallin ja merkin tuotteisiin, nähdään tämä vain hyvänä asiana, Rivinen kertoo MTV Uutisille.
Poliisilla myös muita Mersuja
Vaikka poliisin tavanomaisessa partiokäytössä onkin runsaasti Volkswagen-konsernin tuotteita Transportereista Octavioihin, eivät Mersut ole lainvalvojillekaan uusia tuttavuuksia.


