Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituskaudella ei ole nähty kovin montaa seesteistä viikkoa, saatika päivää. Eduskunnassa tunteet ovat kuumenneet kauden aikana useaan otteeseen ja kielenkäyttö on aika ajoin värikästä.
Viimeisimmän kohun Arkadianmäellä on nostanut perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja.
Keskisarja sätti torstaina 12. lokakuuta puheenvuorossaan opiskelijoita erityisesti näiden kalliista asusteista ja vaatteista.
Kansanedustaja nosti aiheen esille, sillä opiskelijat ovat suurin äänin kritisoineet hallituksen kaavailemia tukileikkauksia erityisesti asumistukeen.
Lue myös: Opiskelijoiden irvailuvideoista kansanedustajalle valtava somehitti – nyt Teemu Keskisarja vastaa: "Villitsen nuorisoa"
Puheenvuorossa Keskisarja kertoi tienaavansa 7 000 euroa kuussa ja vertasi opiskelijoiden irtokynsien, tekoripsien ja merkkivaatteiden olevan opiskelijoiden jo nykyiseen budjettiin nähden arvokkaita.
Nuoriso on reagoinut kansanedustajan sanomisiin tekemällä puheenvuorosta muun muassa musiikkikappaleita ja meemejä sosiaaliseen mediaan.
Pöllöraati kokoontui Huomenta Suomen sohville puimaan Keskisarjasta noussutta kohua.
Ylen Politiikkaradion politiikan toimittaja Linda Pelkonen kuvailee Keskisarjaa varsinaiseksi ilmiöksi.
