Virallisen Etiopian-vierailunsa päätteeksi presidentti Sauli Niinistö totesi, että ainoa syy Afrikan korostumiseen ei voi olla pelkästään pelko muuttoliikkeestä alueelta. Hänestä silloin alue nähdään vajavaisesti.
– On seikka, jota kannattaa vähän itsetutkiskella. Kävikö tässä nyt niin, että muuttoliikkeen pelko ajoi Euroopan ikään kuin näkemään Afrikan, Niinistö sanoi.
Afrikka on esimerkiksi yksi Suomen uuden hallituksen painopisteistä.
Presidentti Niinistö tapasi keskiviikkona Afrikan unionin komission puheenjohtajan, tsadilaisen Moussa Fakin. Miehet keskustelivat tapaamisessaan Euroopan unionin ja Afrikan suhteista. Toimittajille Niinistö korosti Afrikan ja Euroopan tasavertaista kumppanuutta.
– Tasavertainen kumppanuus on täysin normaalia elinkeinoelämässä. Kehitysavussa, vaikka kuinka toinen osapuoli on saaja, on merkitystä mielipiteellä.
Toinen Afrikan valtioiden muodostaman unionin päämajoista sijaitsee Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa.
Niinistö nosti naisia ja tyttöjä esille
Etiopian-matkansa aikana Niinistö puhui usein tyttöjen ja naisten tukemisesta. Hän osallistui molempina matkapäivinään naisten voimaannuttamista käsitteleviin tapahtumiin.
Presidentti kertoi toimittajille YK:n UN Women -järjestön pääjohtajan, eteläafrikkalaisen Phumzile Mlambo-Ngcukan inspiroineen häntä naiskysymyksissä.
Mlambo-Ngcukan mukaan monille miehille voi olla vaikea sanoa olevansa feministi, ”tulla ulos kaapista” ja sanoa tukevansa tyttöjä ja naisia.
– Ei tarvitse olla feministi tukeakseen naisia, mutta jos tämä on kuvauksesi, okei, Niinistö vastasi Mlambo-Nguckalle.
Etiopiassa naisia tuetaan erityisesti maataloudessa ja johtajuudessa. Maa kärsi 1980-luvulla nälänhädästä, mutta yhdessä sukupolvessa maasta on tullut yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista.
– Muutos on mahdollinen. Haluamme, että muutos on mahdollinen myös naisille, Mlambo-Ngucka sanoi.
