Prinsessa Diana kertoi vuonna 1992, että prinssi Williamin synnytystä piti aikaistaa valtaviksi kasvaneiden mediapaineiden takia.
Vuonna 1992 julkaistiin kuninkaallisen elämäkertakirjailijan Andrew Mortonin teos prinsessa Dianan elämästä, jossa edesmennyt kuninkaallinen kertoi poikkeuksellisen avoimesti elämästään ja epäonnisesta suhteestaan prinssi Charlesin kanssa. Kirjassa Diana muisteli myös aikaa, jolloin hän synnytti poikansa, prinssit Williamin ja Harryn.
Tällä hetkellä koko maailma seuraa silmä kovana sitä, milloin prinssi Harryn viimeisillään raskaana oleva puoliso herttuatar Meghan synnyttää pariskunnan esikoisen. Mediamylläkkä oli kuitenkin prinssi Williamin syntymän aikaan vuonna 1982 vielä valtavampi.
Prinsessa Diana kertoi vuonna 1992 paineiden olleen raskauden loppuvaiheessa niin valtavat, että hän päätti haluavansa käynnistää Williamin synnytyksen nopeammin.
– Kun saimme Williamin, meidän täytyi löytää päivä kalenterista joka sopi Charlesille ja hänen poololleen. Williamin synnytystä täytyi nopeuttaa, sillä en pystynyt käsittelemään mediapainetta enää yhtään pidempään, siitä tuli sietämätöntä. Tuntui, kuin kaikki olisivat tarkkailleet minua joka ikinen päivä.
