Yläikäraja nostettaisiin 65 vuoteen. Nykyisin yläikäraja on miehistöllä 50 vuotta ja upseereilla sekä aliupseereilla 60 vuotta.
Puolustusministeriö valmistelee esitystä, jolla Puolustusvoimien reservin yläikäraja nostettaisiin 65 vuoteen. Nykyisin yläikäraja on miehistöllä 50 vuotta ja upseereilla sekä aliupseereilla 60 vuotta.
Ikärajan nostolla pyritään turvaamaan ensisijaisesti tiettyjen avainreserviläisten käytettävyys maanpuolustuksen tehtäviin.
– Meillä on kourallinen reserviläisiä, joiden tehtävät ovat sellaisia, että heidän palveluksiaan haluttaisiin jatkossakin (60 ikävuoden jälkeen) käyttää, kertoo STT:lle johtaja Markku Viitasaari ministeriön kansallisen puolustuksen yksiköstä.
Tällaisia voivat hänen mukaansa olla esimerkiksi tutkimusalan ammattilaiset, jotka työskentelevät tehtävissä, joissa fyysisellä iällä ei ole juuri merkitystä, kuten sotilastiedustelussa.
Viitasaari painottaa, että Puolustusvoimilla ei ole aikomuksena alkaa sijoittaa yli 60-vuotiaita reserviläisiä poikkeusolojen tehtäviin.
– Jatkossakaan ei ole suunnitelmissa eikä tarkoituksena ulottaa esimerkiksi kertausharjoitustoimintaa yli 60-vuotiaisiin tai alkaa sijoittaa heitä, Viitasaari kertoo.
Hän arvioi, että laskennallisesti reservin koko kasvaisi noin 50 000–80 000 henkilöllä, jos esitys etenee aikanaan laiksi.
– Tämä voisi olla teoreettinen määrä, mutta eihän se tarkoita, että yli 60-vuotiasta väkeä tultaisiin sijoittamaan muuta kuin niiden osalta, joiden takia tämä muutos on tehty, Viitasaari selventää.
Valmistelussa oleva hallituksen esitys on määrä antaa eduskunnalle vielä tänä keväänä. Viitasaaren mukaan ministeriön oletuksena on, että laki saataisiin hyväksyttyä syksyn aikana.
