Puutarhan lehtokotiloista voi loihtia todellista gourmetruokaa!
Suomalaisista puutarhoista löytyy lehtokotiloita riesaksi asti. Niitä voi kokeilla hävittää monenlaisin eri konstein, mutta kaikista ekologisin tapa lienee niiden valmistaminen ruoaksi. Porvoolaisen etanaravintola Timbaalin omistaja Merja Tammi kertoo, miten lehtokotiloista voi valmistaa herkkuruokaa. Tammi kuvailee lehtokotiloiden makua taivaallisen hyväksi ja ravintoloitsijan mukaan ne voittavat maussaan jopa suuret ulkomaiset tuontietanat.
– Lehtokotiloiden valmistamiseen vaaditaan paljon töitä, mutta onneksi materiaalia löytyy runsaasti luonnosta. Siitä voikin tehdä hauskan talkoojutun, Merja Tammi vinkkaa.

1. Suorita puhdistusprosessi
– Ensin etanoita syötetään viikon verran vehnäjauhoilla, jotta niiden suoli puhdistuisi. Niiden suoli toimii melko nopeasti, joten periaatteessa muutama päiväkin voi riittää. Tämän jälkeen etanoiden annetaan paastota pari päivää. Paaston aikana lehtokotiloiden suoli tyhjenee.
– Lehtokotiloita kannattaa syöttää paikassa, jossa on tiheä verkkopohja sekä verkkokansi. Tämän lisäksi olisi hyvä olla jonkinlainen syöttölauta, esimerkiksi muovikappale, johon vehnäjauhot asetellaan. Etanoiden hengitysaukko on kotilon reunapaksunnoksen alapuolella, eli ne voivat tukehtua helposti märkään jouhoon. Eli niitä ei kannata laittaa mihinkään märkään talouspaperiin.
2. Muista suihkutella vettä
– Lehtokotiloita pitää sumutella suihkupullolla monta kertaa päivässä, jotta ne pysyvät vilkkaina ja syövät jauhoja. Niiden pitää pysyä aktiivisina, jotta suoli tyhjenee.
