Viattoman jännityksen hakemista elämään, pikainen päivärutiini? Rahapelaaminen on kaukana helpon arkisista asioista Jenna Mäkelälle, jonka elämän pelihimo tuhosi. Satojen tuhansien velat ja kaiken niellyt pakkomielle ajoivat hänet itsemurhayritykseen ennen kuin hän onnistui pääsemään irti riippuvuudestaan. Nyt hän haluaa rahapeliautomaatit pois silmistä.
Sitä hetkeä, jolloin kaikki alkoi, Jenna ei unohda.
"Isä ja äiti menevät niille koneille, joista kuuluu paljon ääniä. Isä painelee nappeja. Minua kyllästyttää, joten isä nostaa minut syliinsä. Saan painaa nappeja, joita isä osoittaa. Isä ja äiti hymyilevät. Yhtäkkiä isä laskee minut alas ja pyytää minua painamaan reunimmaista nappulaa. Metalliseen kaukaloon alkaa tippumaan kolikoita. Niitä tulee valtavasti, enkä ole koskaan elämässäni nähnyt niin paljon rahaa."
Isä ojensi kourallisen kolikoita ja lupasi, että rahoilla saa ostaa mitä haluaa.
"Tuona päivänä, noin 27 vuotta sitten minä rakastuin ensimmäistä kertaa."
Muisto on elävä Jenna Mäkelälle, ja hän kirjoittaa hetkestä Pelikoneet pois kaupoista -hankkeen verkkosivuilla. Tuona hetkenä syntyi hänen elämänsä suunnan muuttanut peliriippuvuus, joka johti satojen tuhansien eurojen velkoihin ja lopulta täydelliseen romahdukseen.
"Ajattelin, että kuolen"
Ennen umpikujaa Mäkelä teki kaikkensa, jotta pystyi pelaamaan. Hän otti käsittämättömiä summia velkaa jopa läheistensä nimissä.
– Olen pelannut massiiviset velat itselleni. Peliriippuvuuteni meni myös siihen, että olen ottanut läheisteni nimiin lainaa, eli tehnyt rikoksia.
– Suurin osa summista syntyi nettikasinoilla, mutta aina rinnalla ovat olleet kauppojen pelikoneet.
Ja sieltä se riippuvuus myös alkoi, jo alle 10-vuotiaana, kaikkialle Suomeen kylvettyjen kolikkoautomaattien luota.
Pelaaminen oli ongelmallista alusta saakka, ja alamäki oli aikuisena syvä. Lopulta tuli seinä vastaan paitsi henkisesti niin myös fyysisesti.


