Toimittaja Ari Mennanderin ja Teemu Selänteen rahariita on ratkennut käräjäoikeudessa osittain kiekkolegendan elämäkerran kirjoittaneen Mennanderin hyväksi.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Selänteen yhtiöt TS Holding Oy:n ja TS Promotion Oy:n maksamaan Mennanderin yritykselle Mennu Productions Oy:lle yhteensä 64 125 euroa.
Selänteen yhtiöt haastaneen Mennanderin mukaan hän ei ollut saanut sovitun suuruista osuutta kirjoittamansa Teemu-elämäkertakirjan tuotoista. Mennander vaati oikeudenkäynnissä alun perin runsaan 255 000 euron saatavia.
Vaikka korvaussumma jäi vaaditusta, Mennander vaikuttaa jokseenkin tyytyväiseltä käräjäoikeuden ratkaisuun.
– Oikeus voitti. Vastapuoli kiisti kategorisesti kaikki vaateeni. Saan päätöksestä voimaa uskoa hyvään, Mennander viestitti MTV Urheilulle.
Riita koski suomenkielisen teoksen lisäksi Selänteen englanninkielisen elämäkerran toimittamista, konsultointia Selänteen Jokerien hallintoon liittymiseksi, opetusministeriön kanssa kaavailtua "Teemun liikuntahaastetta", Selänne-akatemiaa ja varhaiskasvatukseen liittyvää yhteistyötä.
MTV Urheilu ei tavoittanut TS Holdingin ja TS Promotionin johdossa toimivaa Selänteen asianhoitajaa Ari Lehtoa kommentoimaan tuomiota.
Oikeudessa Selänteen puolustus vaati korvauskanteen hylkäämistä.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Osapuolet voivat valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta.
Taustalla talousrikostuomio ja riita maksuista
Mennander tuomittiin kesällä 2020 puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kolmesta törkeästä petoksesta, törkeästä maksuvälinepetoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja velallisen petoksesta.
Ennen rikostuomionsa julkistamista kesäkuussa 2020 Mennander tiedotti vaativansa Teemu Selänteen yhtiöiltä 250 000 euron saatavia.
Mennanderin väitteen mukaan rikostuomiot olivat seurausta talousvaikeuksista, jotka johtuivat ainakin osin työläästä elämäkertaprojektista ja kirjan julkistuksen viivästymisestä.

