Venäjältä Suomeen muuttanut Maria Taina-Parviainen pyrkii kertomaan Ukrainan sodasta kotimaansa asukkaille sosiaalisessa mediassa. Hän uskoo Putinin valtakauden loppuvan pian.
Maria Taina-Parviaisella on tärkeä sanoma: Ukrainan Mariupoliin pitää saada apua. Naisella on mukanaan paperi, jossa kerrotaan englanniksi kaupungin traagisesta tilanteesta.
– Olen raivoissani, että hän on vienyt normaaleiden ja onnellisten ihmisten elämän, Taina-Parviainen sanoo viitaten Putiniin.
21 vuotta Suomessa asuneen Taina-Parviaisen vanhemmat ja veli asuvat edelleen Venäjällä. Perheen sisällä suhtautuminen sotaan vaihtelee.
Nainen muistelee puheluaan isänsä kanssa noin kuukausi sitten, jolloin Butshan julmuudet paljastuivat. Hän kuvailee isänsä puhetta kuin nauhoitukseksi.
– Se oli kaikki lavastusta, feikkiä, pakastetut ruumiit oli vain tuotu jostain muualta, Taina-Parviainen toistaa isänsä sanoja.
Sen sijaan Taina-Parviaisen äiti vastustaa sotaa.
– Hän ei ymmärrä, miksi pitää tappaa ihmisiä. Oli syy mikä tahansa, ihmisiä ei saa tappaa.
Venäläisiin yritetään saada yhteys sosiaalisessa mediassa
Taina-Parviainen on tehnyt paljon työtä sosiaalisessa mediassa kertoakseen venäläisille sodasta. Vaikka maassa kiellettyjen asioiden listalla ovat muun muassa Facebook ja Instagram, niihin on mahdollista päästä VPN:n kautta.
Taina-Parviainen ei usko, että suuria seuraamuksia tulisi, mikäli henkilö jäisi kiinni kyseisten palveluiden käytöstä.
– Myös valtion johdossa olevat ovat kertoneet käyttävänsä niitä, hän huomauttaa.
Postauksista sen sijaan on mahdollista saada rangaistuksia. Mikäli Venäjä katsoo, että maan armeijasta on julkaistu jotakin ”valheellista”, henkilö voi saada jopa kymmenen vuoden tuomion. Taina-Parviainen tietää vastaavanlaisia tapauksia.
Putin ei ole vallassa pitkään
Taina-Parviainen ei usko, että Putin on Venäjän vallassa enää tämän vuoden jälkeen.
