Siprin tuoreessa raportissa arvioidaan, että Yhdysvaltojen ja Israelin aloittama sota Iranissa on myönteinen asia Venäjälle.
Venäjälle asetetut pakotteet ovat vähentäneet öljystä ja kaasusta saatavia vientituloja, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että ne uhkaisivat Ukrainan sodan rahoittamista.
Näin arvioidaan Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin tuoreessa raportissa.
– Taloudellinen kärsimys ei todennäköisesti lopeta sotaa, raportin johtopäätöksissä sanotaan.
Siprin vanhempi tutkija, ohjelmajohtaja Nan Tian sanoo, että tämä selittyy Venäjän siirtymisellä sotatalouteen.
– Jos katsotaan Venäjän taloudellisia lukuja ja ylipäänsä taloutta, on selvää, että Venäjä on suuntautunut sotatalouteen. He ovat investoineet voimakkaasti armeijaan, sotateollisuuteen, aseiden tuotantoon ja työpaikkojen luomiseen sotateollisuudessa, Tian sanoo STT:lle.
Hän lisää, että Venäjän bruttokansantuotteen kasvu on osittain riippuvainen suurista sotilasmenoista.
– Jos verrataan Venäjän taloutta suhteessa Ukrainaan, Venäjä on edelleen taloudellisesti kestävämmässä tilanteessa. Ajatuksena raportin johtopäätöksessä on, että analyysimme perusteella Venäjä voi mahdollisesti jatkaa sotimista lyhyellä aikavälillä, ainakin muutaman vuoden.
Lue myös: Zelenskyi: Yhdysvaltojen ja Ukrainan neuvottelijat tavanneet
Iranin sota Venäjälle eduksi
Raportissa mainitaan, että helmi-maaliskuun vaihteessa alkanut Yhdysvaltojen ja Israelin sota Irania vastaan on myönteinen asia Venäjälle.
– Korkeampi öljyn hinta helpottaa huomattavasti Venäjän budjettiin kohdistuvaa painetta tänä vuonna, raportissa sanotaan.
Tianin mukaan on selvää, että Yhdysvaltain päätös lieventää venäläiseen öljyyn liittyviä pakotteita hyödyttää Venäjän taloutta.
– Ympäri maailmaa on tällä hetkellä suuri tarve energialle. Luulen, että monet maat jotka ovat aiemmin ostaneet venäläistä öljyä ja eivät ole sitä nyt tehneet, alkavat ostaa sitä nyt uudelleen, Tian sanoo.
