Riikka, 39, sai viimein toivomansa amputaation – nyt pienen lapsen äidin molemmat sääret on leikattu: "Toivon niin, että pystyn kävelemään ja toimimaan arjessa vapaasti"

Amputaatio paransi elämänlaatua huomattavasti

Vaikka Riikkaa kiusattiin erilaisesta kävelytyylistä, hänelle oli tärkeää ylipäätään pystyä liikkumaan itsenäisesti. Tuo kyky vietiin häneltä, kun tunnottomiin jalkapohjiin alkoi ilmestyä painehaavaumia, jotka eivät millään tahtoneet parantua. Kroonistuneet haavat tulehtuivat hoidosta huolimatta. Riikkaa kiellettiin astumasta jaloillaan, ja hän joutui pyörätuoliin.

– Totta kai siinä menettää osan itsenäisyyttä. Sellainen vapaus tavallaan lähtee, ei voi vaan yhtäkkiä lähteä johonkin ja mennä mihin haluaa. Maailma on tosi esteellinen, Riikka sanoo.

Jalkojen pahan tulehduksen vuoksi Riikan vasen jalka päätettiin amputoida polvesta alaspäin kesällä 2010. Ajatus operaatiosta ahdisti ja aiheutti paniikkia. Amputaatio kuitenkin onnistui hyvin, ja Riikka oppi nopeasti kävelemään proteesin kanssa.

– Se oli ihan käänteentekevää. Elämänlaatu parani huomattavasti, Riikka luonnehtii.

Hän muistaa, miten kävi ystävänsä kanssa Suomenlinnassa ja kaupungilla kävelemässä. Kipu oli poissa. Sen tilalla oli ilo vapaudesta.

Amputaation jälkeen kaikki synnynnäiseen vammaan liittyvät ongelmat olivat pitkään poissa. Pian sen jälkeen, kun Riikka oli saanut esikoisensa, kurjuus palasi – tällä kertaa oikeaan jalkaan.

Sivussa perhearjessa

Jäljellä olevaan jalkaan ilmaantuneet kroonistuneet haavat ja niiden aiheuttama tulehdus vaikeuttivat pikkulapsiarkea. Riikan mies on pitänyt vilkasluonteisesta tyttärestä huolta, kun äiti on katsonut pyörätuolissa vierestä.

– Tuntuu, että olen ollut vähän sivussa melkein koko hänen elämänsä ajan. En ole pystynyt kokemaan sellaista äitiyttä, mitä haluaisin kokea.

Rajoittunut perhearki ja jatkuvat ongelmat jalan kanssa saivat Riikan esittämään lääkärille rajun kuuloisen pyynnön. Hän haluaisi, että toinenkin jalka amputoitaisiin. Aluksi toive tyrmättiin. Lääkärit uskoivat vielä voivansa parantaa jalan haavatilanteen leikkauksilla. Jokaisen leikkauksen jälkeen haava kuitenkin aukesi uudelleen, kerta toisensa jälkeen.

Lopulta lääkärit myöntyivät. Huhtikuun 2020 lopussa Riikalle kerrottiin, että toukokuussa hänen toinenkin säärensä amputoitaisiin. Odotus vaihtui jännitykseen – nyt leikkaus viimein tapahtuisi, mutta sujuisiko se ongelmitta?

– Se on iso asia, kun raaja leikataan pois, Riikka huomauttaa.

LUE MYÖS: Lotta syntyi ilman toista kättä – näin 16-vuotiaan arki sujuu: "Ihmiset tuijottavat julkisilla paikoilla"

Amputaatioiden jälkeen olo on toiveikas

Nyt Riikan molemmat sääret on amputoitu. Kuva. Riikka Lessman.Riikka Lessman

Haastattelun aikaan Riikka on viidettä päivää sairaalassa. Amputaatio sujui onnistuneesti, nyt hoidetaan turvotusta ja kerätään voimia tulevaan avopuolen kuntoutukseen.

– Nyt on tosi hyvä fiilis. Pääsin tänään ensimmäistä kertaa seisontatukea kokeilemaan, Riikka kertoo.

Olo on iloinen ja odottava. Riikalla on motivaatiota ja tahtoa oppia kävelemään. Tavoitteena on olla proteesijaloilla pystyssä syksyyn mennessä. Myöhemmin Riikka haluaa päästä takaisin työhönsä lasten ja nuorten erityisohjaajana.

– Toivon niin, että pystyn kävelemään ja toimimaan arjessa vapaasti. Että voin kävellä ovesta ulos, jos haluan, ja touhuta tytön kanssa. Sellaista normaalia lapsiarkea ja elämää.

Lisää ymmärrystä vammaisuudesta

Riikka ei aio peitellä proteesejaan. Kuva: Riikka Lessman.Riikka Lessman

Riikka ei ole peitellyt aiempaa vasemman jalan proteesiaan eikä tule tekemään sitä uudenkaan kohdalla – vaikka se joitain tuntuukin vaivaavan.

Riikka muistaa, miten hän kerran odotteli kirjaston aukeamista, kun tuntematon nainen tuli hänen viereensä ja avasi keskustelun. Nainen kysyi, miksi Riikka pitää proteesiaan näkyvillä.

– Sanoin, etten halua peittää sitä, ettei siihen ole mitään syytä. On ihana ja iloinen asia, että olen tällaisen saanut.

Riikka on kertonut sosiaalisessa mediassa avoimesti vammastaan ja amputaatioistaan. Rohkeutta ovat kiitelleet jopa vanhat koulukaverit, jotka kiusasivat lapsena ontunutta tyttöä. Aikuistuttuaan ja lapsia saatuaan ihmiset näkevät kiusaamisen eri kantilta, omatunto saattaa alkaa painaa.

Sillä vaikka ihmisen jaloissa ei ole tuntoa, ei se tarkoita, että hänellä ei ole tunteita.

Lisätäkseen ymmärrystä erilaisuudesta Riikka on tehnyt kehopositiivisen värityskirjan. Nyt tekeillä on värityskirja, jossa esiintyy vammaisia ja apuvälineitä käyttäviä ihmisiä arkisissa tilanteissa.

 – Ihmisten on hyvä nähdä erilaisuutta, vaikka se aiheuttaisikin heissä epämiellyttäviä tunteita, koska silloin voi ajatella, että miksi ajattelen näin.

Lue myös: Kymmenen päivää ennen synnytystä Nina pohti, järjestäisikö ristiäiset vai hautajaiset – nykyään Julius, 6, on yksivuotiaan tasolla: "Oman elämän arvojärjestys meni uusiksi"