Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan alla toimiva anarkistiporukka on joutunut hankaluuksiin.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalta rahallista tukea saava anarkistiryhmä on saamassa lähtöpassit ylioppilaskunnan piiristä.
Ryhmä kertoo tilanteestaan itse Facebookissa, ja pyytää tukea.
MTV Uutiset on aiemmin kertonut ryhmästä lokakuun lopussa, kun joukko pystytti Riikka Purralle (ps.) haistattelevan banderollin Kirkkonummelle aivan ministerin kodin läheisyyteen.
Ryhmä oli aiemmin esitellyt tekstiä myös Purran pään leikkaamisesta.
Näin uutisoimme tapauksesta: Anarkistit jättivät haistattelevan banderollin Riikka Purran kodin luo
Banderolla syynä
Niin kutsuttu ”A-ryhmä” kertoo nyt Facebookissa, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan talousjohtokunta päätti marraskuun loppupuolella poistaa eli erottaa A-ryhmän HYY:n piiristä.
Ryhmän mukaan syy erottamiselle oli A-ryhmän Instagram-tilillä viikonloppuna 25.–26.10. julkaistu kuva ”Haista vittu Riikka Purra” -banderollista, joka oli sijoitettu Kirkkonummella samalle asuinalueelle, jossa valtiovarainministeri asuu.
A-ryhmä on tehnyt päätöksestä oikaisupyynnön HYY:n hallitukselle, jota hallitus käsittelee mahdollisesti jo tämän viikon keskiviikkona.

