MTV:n Huomenta Suomen Rikostoimittajat-osiossa pohditaan, pitäisikö yksityiselle turvallisuusalalle pyrkiviä ihmisiä seuloa aiempaa tarkemmin. Pelkästään "koulutusta kehittämällä" ongelmat eivät ratkea.
Yksityinen turvallisuusala on ollut viimeiset viikot paitsi ankaran kritiikin myös laajan huolen kohteena.
Julkisuudessa kohua ovat herättäneet viime viikonloppuinen kuolemantapaus Espoon Isossa Omenassa sekä aiemmin julki tulleet, turvayhtiö Avarnin työntekijöihin kohdistuvat rikosepäilyt.
Ison Omenan kauppakeskuksessa kolmekymppinen espoolaisnainen kuoli vartijoiden käsittelyn yhteydessä viime lauantaina. Nainen oli otettu kiinni toisen asiakkaan tekemän häiriöilmoituksen jälkeen.
Nainen kuoli neljän vartijan pidettyä häntä maassa. Voimankäyttötilanne kesti poliisin mukaan noin 10 minuutin ajan. Poliisi tutkii, aiheuttivatko vartijat naisen kuoleman huolimattomuudellaan. Tahallisuutta ei epäillä.
Joidenkin Avarnin järjestyksenvalvojien sen sijaan epäillään pahoinpidelleen ihmisiä suunnitelmallisesti pääkaupunkiseudun asemilla, kuvanneen tekojaan videolle ja myös jakaneen videoita keskenään.
Tässä vyyhdissä poliisi epäilee useita henkilöitä rikoksista, muun muassa törkeistä pahoinpitelyistä. Osa epäillyistä on vangittuna.
Lue myös: "Nyt lisää näkösuojaa!" MTV kävi hetki hetkeltä Ison Omenan silminnäkijävideon läpi: Naisen vointi huolestutti vartijoita – pelastustoimien aloituksessa kesti minuutteja
"Koulun penkillä ei opeteta ketään toimimaan näin"
Tapausten aiheuttaman kohun keskellä sisäministeriö on kertonut ryhtyvänsä laajaan selvitystyöhön, jossa tarkastellaan muun muassa yksityistä turvallisuusalaa koskevia lakeja ja valvontaa. Asiaa varten on perustettu työryhmä.
Huolta on ilmaistu myös alan koulutukseen liittyen.
