Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kestänyt lähes kaksi vuotta, mutta rintamalla kumpikaan osapuoli ei ole pitkään aikaan edennyt.
Rintamalinjat eivät ole pitkään aikaan merkittävästi muuttuneet. Se on syksyllä ja talvella tyypillistä olosuhteiden vuoksi, mutta vuodenaikakaan ei kaikkea selitä.
Venäjä on onnistunut etenemään Avdijivkan kylän ympärillä viime päivinä.
– Kun rintamalinja on melkein 800 kilometriä pitkä ja puhutaan yhdestä kylästä, se antaa mittakaavaa, että aika staattista on, Puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg (kok.) sanoo.
Lindbergin mukaan kumpikaan osapuoli ei ole onnistunut maavoimien eri aselajien yhteisoperaatiossa. Venäjä mokasi sodan alussa, Ukraina taas ei onnistunut vastahyökkäyksessään.

Ukrainan sotilaat ampuvat Donetskissa SPG-9 -kranaatinheittimellä Bahmutin suuntaan, missä taistelut jatkuivat 4. helmikuuta.
Viime vuonna tähän aikaan oli aika paljon optimismia ilmassa.
Odotettiin Ukrainan vastahyökkäystä, ja Ukrainalle annettiin asejärjestelmiä ja koulutusta. Mutta läpimurtoa ei tullut.
Nyt avun virtaus on pienentynyt, vaikka tarve on kova. Materiaaliavun lisäksi myös koulutus ja asevoimien kyky yhteisoperaatioihin on ratkaisevassa asemassa.
1:46
