Isot autovalmistajat tuovat tekoälyllä toimivat keskustelubotit tien päälle. Jatkossa auto voisi esimerkiksi antaa huolto-ohjeita puhumalla tai varoittaa kuskia, jos tämän katse harhailee.
Moni muistaa 1980-luvun tv-sarjan Ritari Ässän ja päähenkilö Michael Knightin KITT-auton, joka osasi puhua. Vaikka oikeassa elämässä tuon ajan Pontiac Trans Amit olivatkin huippuvarusteltuja, puhekykyä niillä ei sentään tainnut olla.
Enää puhuva auto ei ole pelkkää scifiä. Osa isoista autovalmistajista on kertonut lisänneensä tai lisäävänsä tekoälyyn perustuvia keskustelubotteja uusiin malleihinsa.
Jos valmistajia on uskominen, tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että autojen toimintoja ohjataan jatkossa vähemmän sormilla ja enemmän puhumalla.
Auton toimintojen puheohjattavuudessa ei sinänsä ole mitään uutta. Esimerkiksi teknologiajättien Amazonin ja Applen virtuaaliavustajat ovat olleet uudemmissa autoissa käytössä jo aiemmin.
Ne eivät kuitenkaan perustu generatiiviseen tekoälyyn, jota ollaan nyt tuomassa autoihin. Virtuaaliavustajilla ja generatiivisella tekoälyllä on vissi eronsa.
– Virtuaaliavustajat tunnistavat puhetta. Se on eri asia kuin generatiivinen tekoäly, sanoo tekoäly-yrittäjä ja tietokirjailija Antti Merilehto.
– Esimerkiksi ChatGPT perustuu laajoihin kielimalleihin, joilla on luonnollisen kielen kyky käsitellä tietoa.
Tällainen tekoäly osaa päätellä asioita itse, mikä voi tehdä auton toimintojen puheohjattavuudesta joustavampaa ja vuorovaikutteisempaa.
Esimerkiksi auton lämpötilaa säätäessä tekoälylle ei tarvitse kertoa tarkkaan, mihin asteeseen lämpö pitäisi asettaa. Riittää, kun kertoo, että autossa on vaikkapa kylmä.
– Generatiivisen tekoälyn avulla auto osaa säätää lämpötilaa itse sopivaksi, Merilehto sanoo.
– Jos autossa on matkustaja apukuskin paikalla, tekoäly myös tunnistaa, kummalta puolelta puhe tulee.