Jättihitiksi povattu musiikki- ja elämäkertaelokuva sai ensiesityksensä Cannesissa.
Cannesin elokuvajuhlien suurimpia tähtiä on Elton John. Hän itse ei esiinny valkokankaalla, mutta hänestä on tehty elokuva.
Rocketman käsittelee uran alkupuolta enemmän huikentelevaisena rock-oopperana kuin perinteisenä elämäkertaelokuvana. Suomessa ensi-ilta on 29. toukokuuta.
– Vaikka elokuva ei tuottaisi penniäkään, juuri tämän elokuvan halusin tehdä, Elton John sanoi itse elokuvan julkistusjuhlissa.
Rocketmanista odotetaan hittiä. Sekä festivaaliyleisö että kriitikot ovat pitäneet siitä. Kyse ei ole vain yhdestä ihmisestä, muistutti Elton Johnia esittävä Taron Egerton lehdistötilaisuudessa
– Hän on yhtä lailla idea ja globaali ilmiö, näyttelijä määritteli.
Tarinan ydin on Elton Johnin päihdeongelma ja sitä kiihdyttävä rakkauden puute. Arvosteluissa on kehuttu Fletcherin tapaa yhdistellä fantasiaa ja draamallisia aineksia. Ilmaisu on nimenomaan elokuvallista, ei teatterimusikaalin tyylistä. Tekijöiden mukaan artisti ei määritellyt, mitä on lupa näyttää valkokankaalla.
– Hän tiesi, ettei kannata olla omahyväinen. Ei sellainen elokuva hyödyttäisi häntä mitenkään, ohjaaja Dexter Fletcher sanoi.
– Ei ollut pimeää kulmaa, jota hän ei olisi halunnut elokuvan valaisevan.
Ohi muodollisuuksien
Fletcher ja Egerton tekivät yhteistyötä neljä vuotta sitten toisessa viihteellisessä elämäkertatarinassa, kertovassa .