Ruokarobotin vaarallisen oloinen reitti aiheutti ihmetystä Tampereella tänään perjantaina.
Erilaisiin ongelmiin liikenteessä joutuvat ruokarobotit herättävät monissa lämpimiä tunteita, ja niitä autetaankin helposti.
Perjantaina iltapäivän hämärissä yksi vehje oli kuitenkin ajautunut sellaiseen paikkaan, että se herätti lähinnä huolta – sekä sen omasta pärjäämisestä että siitä, minkälaisen riskin se voi aiheuttaa liikenteessä.
Robotti ajeli lumisohjossa Tampereen ydinkeskustassa Nokia Areenan kupeessa.
Kyseinen yksilö oli ihan tien laidassa, mutta sen kulkusuunta näytti olevan muuta liikennettä vastaan.

Remontti sekoitti
S-ryhmässä muun muassa ruoan verkkokaupan asiakastyytyväisyydestä vastaava product lead Emilia Ala-Kurikka kertoo, että kyseessä oli Sale Osmonmäen robotti, joka oli ohjautunut väärään paikkaan.
– Kuvastakin itse asiassa näkyy, että kadulla on remontti menossa. Robon olisi pitänyt osata mennä aidan toiselle puolelle, mutta se oli ohjautunut ikävästi väärälle reitille, Ala-Kurikka selvittää MTV Uutisille.
Katutyöt aiheuttavat päänvaivaa ihmisten lisäksi siis myös roboteille.
– Jos on ihmisen vaikea ymmärtää niitä merkkejä, että mihinkä kohtaan pitäisi kävellä, kyllä meidän robonkin on välillä vaikea sitä tajuta.
– Mutta totta kai meidän pitää näitä remonttityömaita tosi tarkkaan seurata ja yrittää aina varmistaa reitityksestä, että ne osaisivat mennä oikeaan paikkaan.

