Ruotsin hallitus valmistelee serkusten välisten avioliittojen kieltämistä. Lakiuudistusta perustellaan muun muassa kunniaväkivallan ja vapaudenriiston ehkäisemisellä. Asiantuntijan mukaan lainsäädännöllä ei välttämä saavuteta sille asetettuja tavoitteita.
Pohjoismaista serkusavioliitot kiellettiin lainsäädännöllä aiemmin tänä vuonna Norjassa. Nyt myös Ruotsi ja Tanska ovat selvittäneet kieltoa lakiuudistuksella.
Suomessa saman isovanhemman jälkeläisten eli niin sanottujen ensimmäisten serkkujen avioliitot ovat sallittuja.
Irakista Suomeen lapsena muuttanut Sara Al Husaini pakotettiin avioliittoon serkkunsa kanssa. 23-vuotiaana hän luuli lähtevänsä perheensä kanssa lomalle Irakiin, mutta päätyikin omiin häihinsä.
Al Husaini oli jo tehnyt pesäeron islaminuskoon, mutta oman perheen painostus palautti hänet uskoon.
– Halusin miellyttää perhettä ja saada perhesiteet takaisin.
Avioero osoittautui hankalaksi
Pian perheyhteyden palauduttua lomamatka toteutettiin ja Al Husaini painosettiin naimisiin oman serkkunsa kanssa.
– Kerkesin olla hänen kanssa naimissa lähes kuukauden ajan siten, että olin fyysisesti hänen kanssaan samassa paikassa. Sitten minut lähetettiin Suomeen, Al Husaini kertoo Viiden jälkeen -ohjelmalle.
Irakiin jäänyt aviopuoliso halusi Suomeen, jonka vuoksi Al Husaini lähetettiin Suomeen valmistelemaan asiaa ja tarvittavia asiakirjoja.
– Vaadin [avio]eroa heti, kun pääsin Suomeen.
Eroprosessi osoittautui hankalaksi. Al Husainin olisi pitänyt muun muassa matkustaa Turkkiin suurlähetystöön, jotta hän saisi avioeroon tarvittavat dokumentit käännöksineen.
Avioeroporsessi vaikutti niin työläältä ja pitkältä, että Al Hussaini päätti vaatia omalta perheeltään apua. Pitkän painostuksen jälkeen perhe suostui avunantoon.
– Lopulta perheeni päätyi maksamaan miehelle, että tämä suostuisi avioeroon, Al Husaini kertoo.

