Valtiovarainministeri vaihtuu jo ensi viikolla, kun Matti Vanhanen jättää tehtävänsä.
Paikalle on odotetusti nousemassa keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.
Päätöksen taustalla on Vanhasen mukaan muun muassa terveyssyyt. Hän on kertonut jo aiemmin olevansa jättäytymässä sivuun valtakunnapolitiikasta.
Lue myös: MT: Matti Vanhanen jättää ministerisalkkunsa
Päätöksestä kertoi ensimmäisenä tänään Maaseudun tulevaisuus.
MTV Uutiset haastatteli Saarikkoa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kun hän oli palaamassa kuntavaalikiertueelta. Saarikko kertoo, että Vanhasen toimiminen valtiovarainministerinä oli alunperinkin kaavailtu "projektiksi" ja vanhanen siirsi kapulan omasta toiveestaan.
– Kun aloitin puolueen viime syyskuussa jo silloin tämä oli selvää. Vanhanen totesi, että hänen tehtävänsä on luonteeltaan projekti ja arvioimme asiaa tuolloin yhdessä. Toiveeni oli hänelle, että se voisi jatkua mahdollisimman pitkään.
Saarikon mukaan Vanhanen totesi kevään kuluessa , että puoliväliriihen jälkeen on luonteva kohta tehdä kapulanvaihto.
– Nyt sitten kun tähän samaan yhteyteen asettui myös tämä aika vaativaksi ja vaikeaksi osoittautunut keskustelu EU:n elpymisrahastosta ja sen äänestys saatiin myös päätetyksi kuluneella viikolla, Saarikko jatkaa.
Saarikko toteaa, että tehtävien vaihdosta seuraa myös uuden henkilön valinta tiede- ja kulttuuriministeriksi. Saarikko kertoo kutsuneensa keskiviikoksi koolle kokouksen, jossa hän tekee esitykset sekä vaihdoksesta valtiovarainministerin paikalle, että omasta seuraajastaan.
– Niistä sitten puolueen päättävät elimet keskustelevat.
