Mitä enemmän sähköautoja on liikenteessä, sitä enemmän niillä ajetaan kolareita. Niiden korjaaminen on kuitenkin usein kalliimpaa kuin perinteisen polttomoottoriauton.
Sähköauton kolarikorjaus on noin 1,5 kertaa kalliimpaa kuin polttomoottoriauton, ilmenee Liikennevakuutuskeskuksen (LVK) selvityksessä.
– Sähköauton osat ovat kalliita ja niiden korjaaminen on työläämpää erilaisten varomääräysten vuoksi. Lisäksi ne vaihtelevat merkkikohtaisesti, sanoo LVK:n tekninen päällikkö Tuomo Toivanen.
Täyssähköautojen onnettomuudet yleistyvät sitä mukaan, kun niiden lukumäärä kasvaa. Samalla paineet vakuutusmaksujen korotuksille kasvavat. Sähköautojen onnettomuustiheyttä lisää se, että niillä ajetaan paljon kaupungissa.
Lue myös: Suomalaisvertailu: Näin nopeasti sähköauto voi maksaa itsensä takaisin 5 000, 15 000 ja 50 000 kilometrin ajoilla
Korkeampien korjaus- ja lunastuskustannusten sekä suuremman onnettomuustodennäköisyyden vuoksi sähköautojen omaisuusvahinkojen korvaukset ovat LVK:n mukaan noin kaksinkertaiset muihin henkilöautoihin verrattuna.
Norjassa sähköautojen palo- ja korjausvahinkojen korvaukset ovat 2,5-kertaiset muihin autoihin verrattuna. Norjassa täyssähköautoja on merkittävästi enemmän kuin Suomessa.
– Pelkästään parkkihallit ovat niin ahtaita, että erilaisia töytäisylommoja tulee tiuhaan, sanoo sähköautoihin erikoistuneen Autoklinikan Vantaan Kaivokselan korjaamon korjaamopäällikkö Marko Tuokko.
Hyvin moni kolhu korjataan joko liikenne- tai vapaaehtoisesta vakuutuksesta. Niinpä vakuutusyhtiölle ei kelpaa mikä tahansa korjaamo.
– Korjauksissa, joissa joudutaan kajoamaan korkeajännitejärjestelmiin, pitää korjaamolla olla osaamista korkeajännitejärjestelmistä valmistajan vaatimukset huomioiden. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi sähköauton jännitteettömäksi teko tai epäilys korkeajännitejärjestelmän vaurioista, sanoo vakuutusyhtiö Pohjolan ajoneuvokorvauspaleluista vastaava johtaja .