Salattujen elämien uusi vahvistus ja tenavatähtenä pinnalle lapsena noussut Konsta Hietanen on julkaissut uutta musiikkia.
Poika ja Ilves -elokuvasta ja Tenavatähti -ohjelmasta kansan tietoisuuteen noussut Konsta Hietanen on julkaissut uutta musiikkia.
Salatuissa elämissä hiljattain poliisi Mikin roolissa aloittanut Hietanen julkaisi Uskollinen ystävä -nimisen kappaleen. Mies jakoi Instagram-tilillään pienen otteen kappaleesta. Fanit hehkuttavat Hietasen ääntä, tulkintaa ja kappaletta vuolaasti.
– Hieno biisi ja sulla mielettömän hieno ääni!
– Koskettava ja elämänmakuinen kappale. Upea kokonaisuus!
– Upea ja koskettava biisi, väkevä tulkinta, seuraajat hehkuttavat.
LUE LISÄÄ: Konsta Hietanen myöntää lapsitähteyden aiheuttaneen kateutta: "Minulla oli hyvät turvajoukot mukana"
Hietanen, 35, kertoi tammikuussa MTV Uutisten haastattelussa yllättyneensä saatuaan kutsun sarjan koekuvauksiin.
– Näyttelijänhommia olen tehnyt aikuisiällä aika vähän, lähinnä kesäteatteriprokkiksia, hän kertoi.
