24-vuotias Kerttu Rissanen tuli Salkkareihin 17-vuotiaana. Nyt näyttelijä tahtoo etsiä elämälleen uutta suuntaa, kun Sannin hahmo poistuu dramaattisesti sarjasta.
Salatut elämät -sarjan kevätkausi huipentui totuttuun tapaan dramaattisesti. Syksyn ensimmäisissä jaksoissa selviää, että Taalasmaan perheen osalta tämä tarkoittaa tällä kertaa suurta surua.
Sannin roolissa nähty Kerttu Rissanen poistuu sarjasta rankan juonenkäänteen myötä.
– Hän kokee hyvin traagisen kuoleman onnettomuudessa, Rissanen paljasti maaliskuussa puhelimitse MTV Uutisille, kun dramaattiset kuvaukset olivat jo ohi.
– Perhe on lähdössä matkalle, kun helikopteri putoaa auton päälle, jossa he ovat, hän kertoo.
LUE LISÄÄ: Esimakua Salkkareiden dramaattisesta syksyn avausjaksosta – turmapaikalla odottaa kammottava näky: "Älä katso sinne!"
Rissanen myöntää, että lähtö sarjasta ja rakkaan hahmon hyvästeleminen on haikeaa. Näyttävässä ja dramaattisessa lopussa oli kuitenkin oma hohtonsa.
– Jos hahmo kuolee, on hyvä, että se tapahtuu tavalla, joka muistetaan. Siinä mielessä oli hienoa päästä tekemään näin dramaattista kohtausta. On tosi mielenkiintoista nähdä, miltä kaikki näyttää, Rissanen pohti.
Kohtaus itsessään ei Rissasen mielestä vaatinut erilaista valmistautumista kuin muulloinkaan, mutta takaraivossa jyskytti silti tieto siitä, että kyseessä on hahmon viimeinen kohtaus sarjassa.



