Samu Haber vaihtoi laulukielensä suomeksi.
Turun Ruissaloon kerääntyi viime viikonloppuna festarikansaan, kun kolmipäiväinen Ruisrock järjestettiin jo 52. kerran.
Yksi festareilla esiintyneistä artisteista oli Samu Haber. Jalkaoperaatiosta toipuva Haber kertoi MTV Uutiset Liven haastattelussa Ruisrockin olevan yksi kesän odotetuimpia iltoja.
Sunrise Avenue -yhtyeen nokkamiehenä tutuksi tullut artisti vaihtoi laulukielensä suomeksi ja keikkailee tänä kesänä ensimmäistä kertaa festareilla. Hän kertoo suomeksi laulamisen olevan "sairaan siistiä".
– Jos sanon jonkun vähän oudomman fraasin suomeksi, kuten Enkelten kaupunki tai jos laulan jostain Syödään sieniä, tiedän mikä se tunnemerkitys on, Haber kuvailee.
– Tuntuu, että saa ilmaistua itseään enemmän ja on helpompi laulaa sitä tarinaa ihmisille, kun se on oma äidinkieleni. On ollut tosi siistiä, freesiä ja uutta.
Lue myös: Samu Haber kertoo jalkaoperaatiostaan MTV Uutisille: "Pystyy ihan hyvin varaamaan painoa"
Viime keväänä Uuden Musiikin Kilpailun juontajana toiminut Haber esitti suorassa lähetyksessä -kappaleensa saaden aikaan pienoisen kohun. Jotkut katsojat kokivat laulun olleen huumemyönteinen. MTV Uutiset kysyi Haberilta, mistä kappale oikein kertoo.

