Sanna Marinista julkaistiin pitkä henkilöjuttu Italian Elle-lehdessä. Artikkelissa kuullaan myös hänen ex-aviopuolisoaan Markus Räikköstä.
Suomen entisestä pääministeristä Sanna Marinista julkaistiin Italian Elle-lehdessä maalikuussa pitkä henkilöjuttu, jossa myös Marinin ex-aviomies Markus Räikkönen pääsee ääneen.
Räikkönen muistelee artikkelissa ex-parin suhteen alkuaikoja. Molemmat olivat seurustelun alussa 18-vuotiaita.
– Sanna on aina ollut luonnonlahjakkuus, Räikkönen kertoo Ellen artikkelissa.
Marin pyrki 23-vuotiaana Tampereen kaupunginvaltuustoon ja sai vain 160 ääntä. Räikkönen kertoo silti aina uskoneensa tämän pärjäämiseen.
Hän oli Sannan mukana kaikkialla: kokoontumisissa, paikalliskokouksissa ja tv-keskusteluissa.
– Usein hänen vastustajansa olivat vanhempia, kokeneempia miehiä, mutta tulos oli aina sama: hän oli ylivoimainen, Räikkönen kertoo.
Lopulta Marinista tuli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2015. Joulukuussa 2019 silloinen pääministeri Antti Rinneerosi tehtävästään työriitojen vuoksi. Puolueen varapuheenjohtajana oli Marinin vuoro astua esiin.
