Pride-kuukaudessa on kyse koko yhteiskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, muistuttavat asiantuntijat.
Kesäkuu on kansainvälinen Pride-kuukausi.
Mehiläisen psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnän mukaan Pridessa ei ole kyse vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien esiin nostamisesta vaan koko yhteiskunnan hyvinvoinnin ja terveyden parantamisesta.
– Meillä on tutkittua tietoa siitä, että ennakkoluulot ja -asenteet aiheuttavat vähemmistöön kuuluville mielenterveyshaasteita.
– Kun asenteita yhteiskunnassa muokataan, tuotetaan terveyshyötyä meille kaikille, koska on myös tutkimustietoa siitä, että sallivassa yhteiskunnassa myös enemmistöön kuuluvat voivat paremmin, Kärnä kertoo Huomenta Suomessa.
Lue myös: Trump hyökkäsi transsukupuolisia ja vähemmistöjä vastaan – näin vaikutukset lainehtivat Suomeen asti
Trumpin linjaukset todellisuutta Suomessakin
Sosiaalisen vastuun konsultti Dakota Robinin mukaan transihmisten ja muun sukupuolisten yhteisössä näkyy yleisesti turvattomuuden lisääntyminen.
– Emme puhu tässä vain hypoteettisista asioista vaan yhteiskunnan rakenteista. Transsukupuolisten ja muun sukupuolisten asemaa heikennetään ympäri maailmaa.
– Puhumme Trumpin linjauksista, mutta olemme Suomessa samassa linjassa monissa asioissa.
Robin listaa, että transihmiset ja muun sukupuoliset eivät tule nähdyiksi ja kuulluiksi esimerkiksi koulutusjärjestelmässä, terveydenhuollossa, harrastemaailmassa, urheilussa tai suuressa osassa perheistä.
On vaikea kokea, että meillä on väliä.
