Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump on valinnut rahastosijoittaja Scott Bessentin tulevaksi valtiovarainministerikseen.
Donald Trump vahvisti asian Truth Social -viestipalvelussaan paikallista aikaa perjantaina, hieman sen jälkeen kun muun muassa CNN, Washington Post ja Wall Street Journal olivat kertoneet asiasta ennakkoon lähteidensä pohjalta.
Scott Bessentiä oli jo aiemmin pidetty ykkösehdokkaana kyseiseen pestiin. Ilmoituksessaan Trump kuvailee Bessentin olevan muun muassa yksi maailman johtavista kansainvälisistä sijoittajista ja talousstrategisteista.
– Suuren maamme 250-vuotisjuhlan aattona hän auttaa minua aloittamaan Yhdysvaltain uuden kultakauden, kun vahvistamme asemaamme maailman johtavana talouden, innovaation ja yrittäjyyden keskuksena.
Hedge-rahasto Key Square Groupin toimitusjohtaja ja perustaja Bessent neuvoi Trumpia kampanjapolulla talouspoliittisissa asioissa.
Tuleva valtiovarainministeri vastannee Trumpin suunnittelemista veronalennuksista, sääntelyn löysentämisestä ja korkeista tullimaksuista.
Valtiovarainministeriö on liittohallituksen tärkein talouspolitiikan virasto. Se toteuttaa veropolitiikkaa, hoitaa valtion velkaa, johtaa rahoitusalan sääntelyviranomaisia, valvoo pakotteita ja harjoittaa talousdiplomatiaa.
Wall Street Journalin mukaan Yhdysvaltain kauppaedustaja ottaa vetovastuun tullimaksujen osalta, mutta valtiovarainministerillä on tyypillisesti keskeinen rooli myös niiden osalta.
