Kansanedustaja Ville Merinen (sd.) sanoo SDP:n tilaaman työyhteisöselvityksen vastaavan suurin piirtein sitä, mitä hänen tietoonsa on tullut häirintätapauksista.
Merinen sanoo ymmärtävänsä, ettei hänen tapansa tuoda esille häirintätapauksia ollut tyypillistä politiikassa. Hän kertoi alun perin Ylen dokumentissa näkemyksiään eduskunta-avustajiien häirinnästä.

Merinen sanoo seisovansa yhä kertomansa takana vaikka myöntää, että olisi voinut tuoda asian ilmi myös toisella tavalla.
SDP kertoi aiemmin tänään työyhteisöselvityksen tuloksista, joissa ei tullut ilmi laajempaa häirintään liittyvää ongelmaa puolueessa.