Puolue päätyi kohun keskelle alkuvuodesta, kun useita SDP:n edustajia syytettiin epäasiallisesta käytöksestä.
SDP:n työyhteisöselvityksessä ei tullut ilmi mitään laajempaa häirintään liittyvää ongelmaa, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
Tuppuraisen mukaan häirintää on ollut, mutta selvityksessä ei tullut ilmi sellaisia tapauksia, jotka eivät olisi olleet jo aiemmin tiedossa.
– Päähavainto on se, että SDP:n eduskuntaryhmässä ei ole laajempaa häirintään liittyvää ongelmaa. Tämä on luonnollisesti helpottava tieto, Tuppurainen sanoi asiasta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa torstaina.
Työyhteisöselvityksen teki Työterveyslaitos. Puolueen mukaan Työterveyslaitos haastatteli selvitystä varten kaikkia eduskuntaryhmän ryhmäkanslian työntekijöitä. Selvitykseen ei haastateltu puolueen kansanedustajia.
SDP kertoi tammikuussa tilanneensa ulkopuolisen selvityksen puolueessa ilmi tulleesta häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta.
Puolue päätyi kohun keskelle alkuvuodesta, kun useita SDP:n edustajia syytettiin epäasiallisesta käytöksestä. Myös SDP:n johtamiskulttuuri on ollut keskustelun kohteena.
Tuppuraisen mukaan kaikki tapaukset käsiteltiin jo tuoreeltaan ja epäasiallisesta käytöksestä syytettyjen kanssa pidettiin vakavat puhuttelut. Tuppuraisen mukaan asianosaisille on tehty selväksi, että käytös ei voi enää toistua.
– Nämä eivät kuitenkaan ole niin erityisen vakavia, että ne aiheuttaisivat jotain poikkeuksellisia seurauksia. Esimerkiksi väkivaltaa tai kiusaamista ei ole tullut esille. Vakava puhuttelu on seuraamus, Tuppurainen sanoi.