SDP selvittää kansanedustaja Ville Merisen puheita eduskunta-avustajien kokemasta häirinnästä.
Kansanedustaja Ville Merinen esitti kovia väitteitä Ylen Vallan-sarjan viidennessä jaksossa siitä, miten jotkut kansanedustajat kohtelevat omia eduskunta-avustajiaan.
Dokumentista käy ilmi, että hänen mukaansa huono kohtelu on sisältänyt "tyyliin kaikkea" "fyysisestä, seksuaalisesta ja henkisestä väkivallasta kiusaamiseen, ahdisteluun ja häirintään". Merisen mukaan moni uskaltaa avautua hänelle hänen terapeuttitaustansa vuoksi.
Merinen ei sarjassa täsmentänyt, keitä kansanedustajia hän tarkoitti.
Merisen väitteet ovat aiheuttaneet hämmennystä eduskunnassa. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) sanoo MTV Uutisille, että hän pyrkii löytämään yhteisen ajan keskustelulle kansanedustaja Merisen kanssa asioiden selvittämiseksi.
Tuppurainen ja Merinen ovat viestitelleet keskenään, mutta molemmille sopivaa ajankohtaa ei ole vielä löytynyt.
Tuppurainen yllättyi ulostulosta
Merisen väitteet tulivat yllätyksenä Tuppuraiselle.
– Haluan ensin keskustella Ville Merisen kanssa, jotta saisin tietää mihin hän viittaa ja mitä hän tarkoitti puheillaan. Toivon, että löydämme yhteisen ajan mahdollisimman pian, vielä tänään.
Tuppurainen ei ole itse kuullut tällaisista vakavista tapauksista, joista Merinen puhuu Ylen dokumentissa.
– Etenkin, kun tässä on kyse erittäin vakavista asioista, jopa seksuaalisesta häirinnästä, toivon tietysti, että tällaisista tapauksista uskalletaan ilmoittaa virallista tietä pitkin. Meillä on SDP:n ryhmässä ja eduskunnassa selkeät prosessit, kuinka toimia häirintätapauksissa, toteaa Tuppurainen.
– Vaikka Ville Merisen puheet ovat yllättäviä on täysin mahdollista, että tällaista esiintyy. Eduskunta on iso työyhteisö ja siihen mahtuu kaikennäköisiä ihmisiä, kiteyttää Tuppurainen.

