Life & business coach Sari Koli kertoo, miten oravanpyörästä pääsee irti, sillä uskokaa tai älkää - se on mahdollista!
Koti on nyt myös Facebookissa, tykkää meistä!
Univaikeudet, alakuloisuus ja ainainen väsymys vaivaavat yhä enenevässä määrin suomalaisia, sillä moni kärsii jatkuvasta stressistä.
Oman jaksamisen äärirajoilla eläminen on voi tuntua normaalilta ja ainoalta vaihtoehdolta, mutta life and business coach Sari Koli kannustaa tavoittelemaan omia unelmia ja muuttamaan suuntaa.
– Tärkeintä on aluksi pysähtyä ja listata, mihin omaa aikaansa kuluttaa, mitkä asiat ahdistavat, ja mistä nauttii. Kun asioistaan on paremmin perillä, on helpompi lähteä miettimään uutta suuntaa, Koli kertoo.
Kolin ensitapaaminen uuden asiakkaan kanssa alkaakin yleensä ennakkotehtävällä.
– Pyydän asiakasta kirjoittamaan ylös mistä hänen arkensa koostuu, mihin hän haluaisi olla menossa ja millaista elämä on tällä hetkellä. Jos huomataan, että aika kuluu muuhun kuin itselle tärkeisiin asioihin, mietitään mitä asialle voi tehdä.
Usein kiireistä kalenteria lähdetään purkamaan asiakkaan itsensä kautta.
– Onko sinun esimerkiksi vaikea sanoa ei, vaikka se olisi tarpeen? Tällaiset piirteet on hyvä tiedostaa, sillä niihin on kaikkein helpointa vaikuttaa.
Myös omien unelmien ja kiinnostuksen kohteiden tavoittelu on kannattavaa.
– Oli se sitten halu kehittyä harrastuksessa tai perustaa oma yritys, vie ajatus siitä eteenpäin ja tuo hyvänolon tunnetta arkeen, Koli toteaa.
"Elämäänsä voi aina muuttaa"
Suuri pankkilaina, kovat urapaineet ja välttämättömyyden tunne työssä eivät välttämättä houkuttele opettelemaan uutta ammattia tai muuttamaan elämän suuntaa. Kolin mukaan pienilläkin asioilla voi kuitenkin helpottaa oloa.

