Ukrainalaisviranomaiset ovat myöntäneet, että venäläisjoukot ovat onnistuneet tunkeutumaan yhteen osaan Severodonetskia, joka on viimeinen Ukrainan hallussa oleva kaupunki Luhanskin alueella. Asiasta kertoo CNN.
Ennen sotaa Severodonetskissa asui noin 100 000 ihmistä. Kaupungin rakennuksista arviolta 90 prosenttia on tuhoutunut tai vaurioitunut jo ennen varsinaisten katutaisteluiden alkamista, Ukraina kertoo.
Ukrainalaisviranomaiset kieltävät väitteet, joiden mukaan Severodonetsk olisi piiritetty.
Kartalla tilanne näyttää Venäjän kannalta piirityksen suhteen varsin hyvältä. Amerikkalainen ajatushautomo Institute for the Study of War ISW toteaa, että Venäjä voi onnistua saarroksen luomisessa lähipäivinä.
Juttu jatkuu kartan jälkeen.
Lue myös: Pilvistä vähät välittävä satelliittiteknologia paljastaa Venäjän sotilaiden liikkeet ja Lavrovin valheet
Sodan ensimmäisen kolmen kuukauden aikana Venäjän hyökkäykset asutuskeskuksissa ovat sujuneet heikosti. Kiovan ja Harkovan valloitukset tyssäsivät esikaupunkialueille. Vaikka esimerkiksi Mariupol lopulta antautui, joutui Kreml odottamaan voittoa satamakaupungissa huomattavasti toiveitaan pidempään.


