Ilari Seppälä on tottunut penkillä istuvan vaihtopelaajan rooliin Susijengin EM-joukkueessa.
– Oikein hyvältä, Ilari Seppälä vastaa kysymykseen, miltä koripallomaajoukkueen voitto Serbiasta EM-kisojen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella näytti.
– Meillä oli hyvä pelisuunnitelma. Saimme (Serbian tähtisentterin Nikola) Jokicin pois siitä, mitä hän haluaa tehdä.
Seppälä jos kuka tietää sen. Hän katseli yhtä Suomen joukkueen tämän vuosituhannen maukkaimmista voitoista kentänlaitapaikalta, samalta tasolta kuin koripallo-ottelujen kalleimmat pääsyliput ostaneet katsojat.
Seppälä istui, seisoi, kuunteli tarkkaavaisesti aikalisät, taputti, kannusti, heitti läpyjä ja piti itseään lämpimänä Suomen vaihtopenkillä. Muttei pelannut sekuntiakaan.
– Olen sen verran pitkään ollut mukana, ettei sellaista tule mieleen, etten olisi joukkueen jäsen, vaikken pelaisi. Jos voitamme Serbian, minulle on ihan sama, olenko pelannut 25 minuuttia vai nolla, Seppälä sanoo.
"Ei sitä suoraan voi kertoa"
Seppälä, 32, on koripallomaajoukkueen kolmas pelinjohtaja kolmannessa perättäisessä arvoturnauksessa. Hän sanoo, ettei käynyt päävalmentaja Lassi Tuovin kanssa etukäteen yksityiskohtaista keskustelua roolistaan EM-joukkueessa.
– Ei sitä suoraan voi kertoa, miten asiat menevät. Maajoukkueessa rooli on ollut samankaltainen, joten siihen on jo tottunut. Tietää, että koko ajan pitää olla valmis. Se ei ole kiveen hakattu juttu.


