Jääkiekon SM-liigan ja alempien sarjatasojen väliin on suunnitteilla karsintauudistus, joka osoittautui Ruotsissa jopa liian suosituksi.
MTV Urheilu sai keskiviikkona haltuunsa materiaalin, jonka pohjalta SM-liiga suunnittelee joukkuemääränsä vähentämistä ja siirtymistä kaksiportaiseen sarjamalliin.
Marraskuun lopun yhtiökokouksessa liigaosakkaat äänestävät kahdesta vaihtoehdosta, joista maltillisemmassa pääsarjan joukkuemäärä putoaisi 14 joukkueeseen ja radikaalimmassa 12 joukkueeseen.
Molemmissa malleissa alemman, niin ikään Liigan alaisuudessa toimivan sarjatason joukkuemääräksi on kaavailtu 10 joukkuetta, johon kuuluisivat myös nykyisen Mestiksen kärkiseurat.
Lue myös: Tässä se on: SM-liiga uudistumassa rajusti – karsinnoista jykevä suunnitelma
Ensimmäiseksi siirtymäkaudeksi on kaavailtu tulevaa kautta 2026–27, jonka päätteeksi joukkuemäärää on tarkoitus pudottaa kahdella. Jos pääsarjassa siirrytään 12 joukkueen malliin, vastaava kahden seuran pudotus tapahtuisi myös kaudella 2027–28.
Siirtymäkausilla sarjapaikoista pelattaisiin Liigan runkosarjassa kolmen viimeisen joukkoon jääneiden ja Mestiksen voittajan välillä. Kahden ottelukierroksen sarjasta vain voittaja selviytyisi seuraavaksi kaudeksi Liigaan.
Karsintoihin epätasaisista lähtökohdista?
Uudistuksella on haettu tasoitusta kahden ylimmän sarjaportaan välille, mutta Mestiksen voittajan näkökulmasta nouseminen vain vaikeutuisi siirtymäkausien aikana.
Nykyisin nousua hakevan on voitettava yksi Liiga-seura paras seitsemästä -sarjassa, mutta suunnitellussa karsintasarjassa sen olisi kammettava itsensä voittajaksi kolmea Liiga-seuraa vastaan.


