Entistä suurempi osa maailman väestöstä tulee tulevina vuosikymmeninä asumaan kaupungeissa. smartin visio tähtää nimenomaan näiden ympäristöjen liikenteen tehokkaaseen toteutukseen.
Pieni kaksipaikkainen kaupunkiauto smart esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Se oli silloin ehkä hieman aikaansa edellä, mutta jatkuvasti kiihtyvän kaupungistumisen myötä erittäin kompaktin kokoinen auto on monissa paikoissa järkevä kulkuneuvo. smart ei kuitenkaan halua tyytyä olemaan pelkkä autonvalmistaja, vaan nyt nähdyn smart vision EQ fortwo -konseptin myötä valmistaja esittelee kokonaisnäkemyksen kaupunkiympäristöjen liikenneratkaisuksi.
Peruslähtökohta konseptissa on hyvin lähellä jo olemassa olevaa smart fortwota. 2,69 metrin kokonaispituuteen on mahdutettu avarat tilat kahdelle matkustajalle. Pyörät sijaitsevat aivan korin kulmissa ja laajat lasipinnat tarjoavat hyvän näkyvyyden joka suuntaan. Ajoneuvo toimii interaktiivisena osana liikennettä ja keulalta löytyy perinteisen maskin sijaan 44-tuumainen näyttö, joka viestii tilanteen mukaan muille tienkäyttäjille. Esimerkiksi noutaessaan asiakasta auto tervehtii, ja vaikkapa suojatien eteen pysähtyessään auto kehottaa jalankulkijoita ylittämään tien. Inhimillisen piirteen ulkonäköön tuovat perinteisten ajovalojen paikalla olevat näytöt, jotka muuttavat auton ilmettä tilanteen mukaan. Takavalojen virkaa hoitavat näytöt puolestaan viestivät takana tuleville eri värein edessä olevasta liikennetilanteesta pelkän hidastumisesta varoittamisen sijasta.
Sisältä löytyy miellyttävä oleskelutila kahdelle. Keskikonsoli on yhtä isoa näyttöä eikä sieltä enää löydy perinteisiä hallintalaitteita. Käyttäjä hoitaa kaiken kommunikaation ajoneuvon kanssa mobiililaitteiden kuten älypuhelimen välityksellä, ja matkustamiseen käytettävä aika on mahdollista käyttää esimerkiksi työskentelyyn tai rentoutumiseen halutun viihteen parissa.
Kaikista nykypäivän auton hallintalaitteista on pystytty luopumaan, koska kyseessä on viidennen asteen autonominen auto. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ihmisellä enää ole minkäänlaista roolia auto ohjaamisessa, ja kaikki ympäröivä liikenne on toteutettu autonomisella kalustolla. Asiakas ainoastaan nousee kyytiin halutussa paikassa, ja auto kuljettaa käyttäjän määränpäähän. Autonomiasta johtuen autolla ei ole myöskään riskiä joutua onnettomuuteen, minkä vuoksi painoa lisäävistä turvavarusteista on pystytty luopumaan. Voimanlähteenä smartin tulevaisuuden kulkuneuvossa on kaupunkiin sopivasti sähkö. Auto hakeutuu itsenäisesti järkevimpään mahdolliseen latausasemaan, millä pystytään varmistamaan mahdollisimman tehokas käyttöaste.



