Tuore brittitutkimus kasvattaa todistusaineistoa sosiaalisen median runsaan käytön haittapuolista. Tutkimuksesta kertovat muiden muassa The Guardian sekä CNN.
Kuten Suomessa, myös Iso-Britanniassa nuorilla naisilla on nuoria miehiä enemmän masennusta. Ilmiötä on selitetty esimerkiksi tyttöjen nopeammalla kehityksellä, kertoo Potilaan Lääkärilehti.
Muitakin mahdollisia selityksiä on. University College Londonin tuoreessa tutkimuksessa 14-vuotiaiden brittityttöjen masennus oli läheisesti yhteydessä heidän käyttämäänsä aikaan sosiaalisessa mediassa.
Tutkimukseen mukaan yli viisi tuntia päivittäin sosiaalisessa mediassa nosti teinityttöjen kokemien masennusoireiden todennäköisyyttä 50 prosentilla verrattuna yhdestä kolmeen tuntia somessa viettäviin verrokkeihinsa. Poikien kohdalla riski nousi 36 prosentilla.
Sosiaalisen median käytön riskit, nettikiusaaminen ja unenlaadun heikkeneminen, ovat tutkijoiden mukaan suurimmat syylliset synkkään mielenmaisemaan.
Tutkimuksen mukaan masennuksen oireista kertoneista tytöistä kolmannes kärsi heikosta itsetunnosta, piti ulkonäköään epämiellyttävänä ja nukkui liian vähän.
Tutkimus perustui lähes 11 000 neljätoistavuotiaan haastatteluihin.


